Kotimaa

Lojuuko laatikossasi ainaismetsävakuutus — vakuutusyhtiösi haluaa ostaa sen takaisin

Suomessa vuoteen 1971 asti myydyt ainaiset metsävakuutukset ovat vakuutuspapereita, joista vakuutusyhtiöt haluaisivat eroon. Asiakkaiden kertarysäyksellä maksamat, ainaiset metsävakuutukset eivät tuo vakuutusyhtiöiden kassoihin enää euron euroa. Yhtiöiden intresseissä on myydä asiakkaille ajan tasalla olevia metsävakuutuksia.

– Kesän 2010 myrskyt toivat esille sen, että Suomessa on edelleen todella paljon asiakkaita, joilla ei ole muuta kuin vanha ainaismetsävakuutus. Vahingon sattuessa asiakkaan pettymys on aikamoinen, kun vakuutus ei vastaa ollenkaan nykypäivää, sanoo vakuutusasiantuntija Outi Aalto Finanssialan Keskusliitosta.

Moni ei tiedä vakuutuksen olemassaolosta

Asiakas on voinut irtisanoa ainaismetsävakuutuksen 1980-luvulta lähtien. Silloin voimaan tuli takaisinosto-oikeus. Irtisanoessaan ainaisvakuutuksen eli myydessään sen takaisin vakuutusyhtiölle asiakas saa takaisinostoarvon verran euroja.

Ifin vakuutusjohtajan Veli-Pekka Kemppisen mukaan asiakkaat eivät ole olleet kovin halukkaita myymään ainaismetsävakuutuksia takaisin vakuutusyhtiöille. Yksi syy on se, että moni ei välttämättä edes tietä vakuutuksen olemassaolosta. Usein vakuutus on otettu joskus muinoin isovanhempien toimesta.

Vakuutusyhtiöt haluaisivat eroon ainaismetsävakuutuksista, koska ne mutkistavat tietojärjestelmiä ja aiheuttavat ylläpitokuluja.

– Ainaismetsävakuutusten hallinnointi on vakuutusyhtiöille kallista touhua, sanoo Tapiolan korvauspäällikkö Veera Konttinen.

Ifin Kemppinen on varma siitä, että vakuutusyhtiöt haluavat päästä eroon ainaisvakuutuksista.

– Ennen kaikkea siksi, että nämä vakuutukset eivät anna minkäänlaista turvaa asiakkaalle vahinkotilanteessa. Jos asiakkaalta menee hehtaari metsää matalaksi ja korvaukseksi saa 50 euroa, se ei palvele ketään, hän sanoo.

Konttinen on samoilla linjoilla.

– Ainaismetsävakuutus korvaa vain murto-osan sattuneesta vahingosta. Asiakkaat ovat tämän kuultuaan hirveän pettyneitä, ja sitähän Tapiola ei haluaisi, hän sanoo.

– Mitä pitempään näitä vakuutuksia roikotetaan mukanaan, sitä pienempi on asiakkaan saama takaisinostoarvo. Inflaatio syö sitä joka päivä, luonnehtii Kemppinen.

Kemppisen mukaan ei ole vakuutusyhtiöidenkään edun mukaista, että vahinkotilanteessa vakuutuksesta ei makseta kunnon korvausta.

– Asiakas pettyy ja negatiiviset tunteet vakuutusyhtiötä kohtaan heräävät, hän summaa.

Asiakkaiden tavoittaminen mutkistunut

Ainaismetsävakuutuksistaan tietämättömät ihmiset ovat vakuutusyhtiöille murheenkryyni. Yhtiöiden on nykyään hankala tavoittaa ainaisvakuutuksen haltijoita, jos metsää on myyty tai jaettu perinnönjaossa, ja omistaja on sitä myöten vaihtunut.

Vakuutusta koskevaa metsäpalstaa ei välttämättä enää edes ole: sen tilalla saattaa kulkea tie tai sen tilalle on rakennettu vaikkapa kauppakeskus.

– Asiakkailla ei ole ollut kummoista kiinnostusta irtisanoa vakuutuksia, koska jo siitä syntyy kuluja. On kuitenkin valitettavaa, jos irtisanominen jää hoitamatta, sanoo Ifin vakuutusjohtaja Veli-Pekka Kemppinen.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49