Kotimaa

Myrsky ajoi kuusihenkisen perheen pois kodistaan – vakuutus ei ehkä korvaa

Tapaninpäivän aamuna kuusihenkinen perhe heräsi Paimiossa siihen, että jouluvalot olivat sammuneet ja peiton alta noustessa talossa oli oudon kylmää. Myrsky oli katkaissut koko talosta sähköt: lämpö ja valo jäivät loppujoulun osalta haaveeksi.

Nyt perhe asuu hotellissa, eikä vakuutusyhtiö näillä näkymin korvaa aiheutuneita vahinkoja. Se johtuu siitä, että kyseessä on pelkkä sähkökatkos ja vesi kulkee talossa edelleen.

– Tunteella kun suhtautuu, niin eihän tässä ole mitään järkeä, mutta kai säännöissä on järkisyyt takana, perheen isä sanoo.

Tapaninpäivänä haettiin lämpöä anoppilan saunasta ja seuraavaksi yöksi palattiin vielä kotiin – se onnistui, koska ulkona oli lämmintä ja talosta löytyy takka. Nyt talo on viilentynyt sen verran, että siellä on mahdotonta asua.

Tiistaiaamuna aikuiset suuntasivat töihin ja heittivät lapset hoitoon miehen siskon luokse. Seuraavat yöt kuluivat kahdella eri siskolla punkatessa. Sukulaisista perhe on evakuointiretkellään kiitollinen, koska hotelliyö maksaa kuudelta hengeltä kahdessa huoneessa vajaat 300 euroa.

– Olemme onnekkaita, kun meillä on sukulaisia, joiden luo mennä, mutta mitäs jos ei olisi? perheen isä miettii.

Sähköyhtiö ei ole osannut arvioida, kauanko oma talo pysyy sähköttömänä. Tänään vian syy saatiin selville, mutta sen korjaajista on pulaa.

Isä suhtautuu perheen tilanteeseen rauhallisesti, melkein huumorilla: se tuntuu hänen mielestään lomailulta tai retkeilyltä. Käytännön ongelmia tulee tietenkin eteen. Kännykät ladataan autossa ja pakastimen marjat ja leivonnaiset ovat pilalla. Naapurille kävi vielä pahemmin – hän menetti peuranlihansa. Kylmästä kodista etsitään tavaroita kolmen taskulampun voimin.

– Ei tämä maailmanloppu ole, isä kuitenkin sanoo valoisasti.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49