Kotimaa

Jytky, karppaus ja ilmaveivi sähköiseen sanakirjaan

Murteellisen tai arkikielisen sanan ensimmäinen merkitys on jykevä tai iso. Toinen merkitys tarkoittaa jysäystä tai pamausta.

Kyseessä on tietenkin jytky - sana, joka pääsee perussuomalaisten vaalivoiton myötä Kielitoimiston uuteen, sähköiseen sanakirjaan, joka ilmestyy näillä näkymin ensi vuoden alkupuolella.

– Jytky on ollut aiemmin mukana Suomen murteiden sanakirjassa, sanoo sanakirjan päätoimittaja Eija-Riitta Grönros Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksesta.

Sanakirjaan pääsee nyt noin 2100 uutta sanaa, joita ei ole ollut edellisessä, vuonna 2008 ilmestyneessä sähköisessä sanakirjassa. Vuoden 2008 uusia sanakirjasanoja olivat muun muassa retro, energiajuoma ja äijähuumori.

– Usein sanojen elämää ja vakiintumista on seurattava jonkin aikaa. Keräämme arkistoaineistoa: Käymme läpi sanoma- ja aikakauslehtiä ja kaikkea muutakin, mitä satunnaisesti tulee vastaan. Niitä sitten perataan ja arkistoon päätyy paljon sellaistakin sanastoa, joka ei tule sanakirjaan. Kestää myös aikansa, kun seurataan, jääkö sana kieleen vai onko kyseessä tilapäinen ilmiö, Grönros selittää.

Persu mukaan, soinismi ei

Sanakirjan toimituksessa sanojen kohtalosta päättää viiden hengen tiimi. Heidän päätöksellään sanakirjaan pääsevät jytkyn lisäksi nyt ensimmäistä kertaa myös persu, ilmaveivi, vihapuhe, kestävyysvaje, karppaus, pop-up-ravintola, sosiaalinen media, mopoauto ja tabletti eli taulutietokone.

Perussuomalaiset itse eivät persu-sanaan kovin suopeasti suhtaudu. Sanakirjaan sanan kohdalle onkin merkitty tyyliluonnehdinnaksi "ark., us. halv.", mikä tarkoittaa, että lyhenne on arkikielinen ja usein myös halventava, ei neutraalia yleiskieltä.

Lukuisat muut tänä vuonna mediassa ja kahvipöytäkeskusteluissa esillä olleet sanat eivät ole Kielitoimiston seulaa läpäisseet. Sanakirjan tuoreimpaan versioon eivät pääse esimerkiksi soinismi, sixpack-hallitus, arabikevät, velkakestävyys ja kotoilu.

– Soinismi on yhden henkilön nimeen perustuvia muodoste, eikä Kielitoimiston sanakirjaan yleensä oteta sellaisia, ainakaan ennen kuin ne ovat olleet kielessä hyvin kauan. Sixpack-hallitus on tilapäinen, yhteen hallitukseen liittyvä nimitys ja arabikevätkin liittyy yhteen tiettyyn tapahtumaketjuun. Kotoilun ja velkakestävyyden osalta seurataan, vakiintuvatko sanat käyttöön, sanoo päätoimittaja Grönros.

Sanoja poistetaan hyvin vähän

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus poimii kuukausittain yhden laajalti käytössä olleen sanan verkkosivuilleen. Vuoden 2011 kuukauden sanoja ovat esimerkiksi jasmiinivallankumous, lokkisota ja hidaskassa. Yksikään näistä kolmesta ei kuitenkaan ole selviytynyt uuteen sanakirjaan asti.

– Nekin ovat toistaiseksi ajan sanoja ja tilapäisiä sanoja, sanoo Grönros.

Grönrosin mukaan sanakirjassa jo olevien sanojen merkityksiä muutetaan tai päivitetään uusiin painoksiin varsin usein. Ensi vuonna ilmestyvään sanakirjaan on jotenkin muutettu yli 2000:ta edellisessäkin versiossa olevan sanaan liittyvää tekstiä.

Uusien painosten myötä vanhoja sanoja sen sijaan poistetaan hyvin vähän.

– Esimerkiksi spinningin suomenkieliset vastineet kuntopyörävoimistelu ja kuntopyöräjumppa jätettiin nyt pois, koska niitä ei käytetä. Karsittujen joukossa on myös käytöstä poistuneita tehtävänimikkeitä kuten koulutoimentarkastaja, työasiamies ja työvoimaministeri, kertoo Grönros.

(MTV3 - STT)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49