Kotimaa

Väitös: Tasa-arvopolitiikalla halutaan hallita syntyvyyttä

Sukupuolten välisellä tasa-arvopolitiikalla länsimaalaiset valtiot pyrkivät nostamaan väestönsä syntyvyyttä, väittää Jemima Repo Helsingin yliopistossa lauantaina tarkastettavassa väitöskirjassaan.

Revon mielestä poliittisten instituutioiden edistämän tasa-arvopolitiikan ensisijainen tavoite on väestönhallinta, eikä kehitys sukupuolten väliseen yhdenvertaisuuteen.

Väitöskirjassaan Repo tutkii, miten väestötiede alkoi 1970-luvun alusta eteenpäin hyödyntää sukupuoliteoriaa löytääkseen sekä selityksiä että ratkaisuja juuri käynnistyneeseen laskevaan syntyvyyteen.

Perinteisesti yhteiskunta- ja väestötieteissä laskeva syntyvyys nähdään uhkana taloudelliselle kasvulle ja kilpailukyvyn ylläpitämiselle. 1960 ja 70-luvuilla alkaneen syntyvyyden laskun syinä nähtiin sukupuolirakenteissa tapahtuneet muutokset.

Erityisesti muutokset naisten elämässä nähtiin ongelmallisena. Lasten synnyttämisen ja hoitamisen sijaan naiset osallistuivat yhä enemmän työmarkkinoihin ja pitkittivät perheen perustamista ja lastenhankintaa, väitöskirjassa todetaan.

Revon keskeinen väite on, että viime vuosikymmenien aikana länsimaissa muodostunut sukupuolten välinen tasa-arvopolitiikka nousi pitkälti pyrkimyksenä pysäyttää laskeva syntyvyys.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Väitös: Tasa-arvopolitiikalla halutaan hallita syntyvyyttä
Tuoreen väitöskirjan mukaan tasa-arvopolitiikalla halutaankin hallita syntyvyyttä eikä edistää kehitystä kohti sukupuolten välistä yhdenvertaisuutta. Kuva: Lehtikuva

Uusimmat uutiset

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49