Uusikaupunki on onnistunut yli odotusten hiilidioksidipäästöjensä vähentämisessä.
Kaupunki pyrkii neljän muun kunnan kanssa lähes päästöttömäksi vuoteen 2030 mennessä. Kuhmoinen, Padasjoki, Mynämäki, Parikkala ja Uusikaupunki ovat sitoutuneet vähentämään päästöjään 80 prosentilla siihen mennessä. Uudessakaupungissa tavoite saavutetaan kymmenen vuotta etuajassa.
– Tämän hetken tavoite on 2020 ja näiden laskelmien mukaan, mitä nyt voi tehdä, tarkoitus on, että se myös saavutetaan, sanoo kaupunginjohtaja Kari Koski.
Uudenkaupungin päästövähennykset ovat pääosin yritysten ansiota.
– Uudessakaupungissa on pystytty yhdistämään prosessi elinkeinoelämän kehittämiseen ja on ymmärretty, että tämä on myös uusi tapa luoda mahdollisuuksia yritystoiminnalle, professori Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.
Päästövähennyshankkeiden ansiosta kaupunkiin on syntynyt satoja uusia työpaikkoja. Sähkö- ja hybridiautoja valmistava autotehdas palkkasi juuri 200 ihmistä lisää ja muitakin työllistäjiä on.
Puutarhan uudistukset vähentävät päästöjä Mynämäellä
Muissakin kunnissa on saatu aikaan päästövähennyksiä. Mynämäellä sijaitsevassa puutarhayrityksessä on päätetty vaihtaa kasvihuoneiden öljylämmitys puupohjaiseksi. Samalla suunnitellaan siirtymistä led-valaisimien käyttöön. Ilman kunnan päästövähennyshanketta uudistukset olisivat saattaneet jäädä tekemättä.
– Semmoinen alkusysäys on lähtenyt sieltä, että on ruvettu ajattelemaan, millaisella energiamuodolla lämmitetään, toimitusjohtaja Lasse Keskitalo Keskitalon Puutarhasta kertoo.
Kun molemmat uudistukset on toteutettu, Mynämäen päästöt vähenevät 10 prosentilla.
(MTV3)
Katso Päivi Mäki-Petäjän juttu (Seitsemän uutiset 11.11.2011)






















Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.