Kotimaa

Opiskelijat raivoissaan - osa Kelan perimästä veronpalautuksesta ulosottokuluihin

MTV3 - Pekka Torvinen - Linda Pukka

Opiskelijoiden "velka" Kelalle ei lyhene täysmääräisesti, koska osa veronpalautuksista ulosmitattavasta summasta menee ulosottokuluihin.

MTV3:n Uutisten jututtama ammattikorkeakouluopiskelija on hyvin näreissään asiasta.

– Ihan käsittämätöntä. Olen saamassa veronpalautuksia 232 euroa, josta 80 euroa menee ulosoton kuluihin. Toisin sanoen piikki Kelalle ei lyhene kuin 150 euroa. Olisikohan tämän ehkä voinut hoitaa jotenkin järkevämmin?

Ammattikorkeakoululaista kismittää myös hänen yliopistoystävänsä erilainen kohtelu.

– Ystäväni on täsmälleen samanlaisessa tilanteessa eli liikaa maksettuja tukia peritään takaisin. Hän on kuitenkin asioinut yliopiston opintotukilautakunnan kanssa eikä ole saanut ulosotolta kirjettä. Kysyin asiaa Kelasta ja vastaus oli, että juuri sen takia ystäväni veronpalautukset eivät mene ulosottoon.

Kelan opintotukiryhmän suunnittelija Jouni Parkkonen vastaa, että ulosmittausmahdollisuus todetaan vasta silloin, kun perintä siirtyy Kelan vastuulle. Sen se tekee vasta kun koko velka on erääntynyt tai joku erä osamaksusuunnitelmasta on jäänyt maksamatta.

– Suurimmassa osassa yliopistoja opintotukiratkaisut ja muu tukiin liittyvä toiminta tapahtuu nimenomaan opintotukilautakunnassa. Kela ostaa niiltä tämän palvelun. Pienet yliopistot ja Helsingin yliopisto eivät kuulu opintotukilautakuntajärjestelmään. Jos maksusuunnitelma on tehty lautakunnan kanssa, niin veronpalautuksia ei tosiaan ulosmitata.

– Veronpalautuksen ulosottoon ryhdytään vasta, kun velka on siirtynyt Kelan perintäyksikön harteille. Suoraan perintäyksikköön velka ei mene, vaikka ei olisi yliopisto-opiskelija.

Alkuvuonna Kelalla oli perinnässä erilaisia etuuksia yhteensä 147,7 miljoonaa euroa. Yleisimmät takaisinperittävät etuudet ovat asumistuki, opintotuki ja työttömyysturvaetuudet.

Kela on tänä vuonna päättänyt aloittaa liikaa maksettujen etuuksien perimisen asiakkaiden veronpalautuksista myös niissä tapauksissa, joissa asiakkaalla on Kelan kanssa aiemmin sovittu takaisinmaksusuunnitelma. Veronpalautukset peritään, vaikka asiakas olisi maksanut kaikki osamaksut ajallaan.

Opiskelijoiden tulonvalvonta jälleen tapetilla Kelan ulosmittauspäätöksen takia

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49