Kotimaa

Energiajuomia markkinoidaan jo ekaluokkalaisille

Vanhempien vastuu kasvaa, mitä kirjavammaksi energiajuomien markkinat muuttuvat. Uusin tulokas on lapsille ja nuorille suunnattu Tilt-juoma, jonka kyljessä on ikäsuositus.

Juomia myydään 2,5 desin annoksissa, ja kolme erilaista juomaa on suunniteltu piristävien ainesosien määrästä riippuen 7-, 12-, ja 18-vuotiaille. Nuorimmille suunnatussa juomassa ei ole kofeiinia.

Erikoistutkija Marja-Leena Ovaskainen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta ei ole vielä tutustunut uuteen tulokkaaseen mutta ei ihmettele, että markkinoille riittää tunkua.

– Juomisen kulttuuri on yleistynyt eli on tullut tavaksi, että koulurepussa kulkee aina joku juomapullo ja totta kai markkinateollisuus tarttuu tähän.

Ovaskainen korostaa, että juomisen yleistymistä vastaan pitäisi kampanjoida.

– Joka tunti ei tarvita energiapaukkua ja kouluissa sekä kotona pitäisi puhua, että vesi on paras janojuoma.

Energiajuomien runsaaseen käyttöön liittyy monia riskejä. Yksi suurimmista on ylipaino.

– Limoissa ja energiajuomissa on helposti saatavaa energiaa, niitä voi juoda helposti ja päivän mittaan voi kuluttaa erilaisia juomia. Lisäksi tiheä happaman juoman naukkailu vaurioittaa hampaita.

Tilt-juomavalmistajan nettisivuilla kerrotaan, että "energiajuomat sopivat kahvin tapaan piristykseksi kaikkiin tilanteisiin, joissa täytyy pysyä skarppina".

Ovaskainen näkee kuitenkin hankalaksi tilanteet, missä energiajuomiin tartutaan. Tyypillistä on, että juominen ajoittuu harrastuksiin ja ilta-aikaan, mikä on voi vaikeuttaa nukahtamista ja heikentää yöunia.

Viidessä vuodessa markkinat räjähtäneet

Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan alaikäiset saavat nauttia päivittäin korkeintaan 50 mg kofeiinia. Suomessa energiajuomien myynnille ei ole annettu ikärajaa mutta osa kauppiaista on omatoimisesti ryhtynyt rajoittamaan juomien myymistä alle 15-vuotiaille.

Ensisijaisesti valvonta on vanhempien vastuulla, sanoo professori Marina Heinonen elintarvike- ja ympäristötieteiden laitokselta Helsingin yliopistosta.

– Itse lähden siitä, että annettuja rajoituksia täytyy noudattaa, mutta emme voi lähteä rajoittamaan, mitä ihmiset ostavat.

Heinonen sanoo huomanneensa, että energiajuomien valikoima on kasvanut lyhyessä ajassa.

– Tilanne viiden vuoden takaiseen aikaan on täysin erilainen. Täytyy myös muistaa, että energiajuomissa käytettyjä ainesosia löytyy muistakin elintarvikkeista.

Heinonen kertoo törmänneensä esimerkiksi lapsille markkinoitavaan jäätelöön, joka sisältää kofeiinin kaltaista piristysainetta guaranaa.

– Vanhemmat saavat olla nykyisin hyvin valveutuneita, mitä ostavat lapsilleen.

Lue lisää: Tätä kaikkea energiajuomat pitävät sisällään

Ovatko energiajuomat hyväksi terveydelle? Osallistu kyselyyn!

Päivittäistavarakauppa ry:n lausunto energiajuomien myynnistä

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49