Kotimaa

VR yllättyi lippuryntäyksestä - sivua klikattiin 800 kertaa sekunnissa

Julkaistu 15.09.2011 13:39 (päivitetty 17:51)
VR yllättyi lippuryntäyksestä - sivua klikattiin 800 kertaa sekunnissa

VR alkaa myydä matkalippuja ennakkoon halvemmalla.


VR:n eilen lanseerattu ja saman tien tukkiintunut lippu- ja hinnoittelu-uudistus on toiminut tänään hieman paremmin.

– Aamulla näytti siltä, että ongelmia ei ollut lainkaan ja kaikki pääsivät läpi. Tässä on nyt ollut päivän mittaan pientä aaltoliikettä. Välillä on tukosta, VR:n viestintäpäällikkö Mika Heijari kertoo.

VR:n nettimyynti meni eilen tukkoon jo aamusta, ja lipunmyynti takkuili myös automaateissa.

Heijari kertoo, että VR:n nettipalvelua käytti eilen kaksikymmenkertainen määrä tavalliseen päivään verrattuna.

– Laskimme juuri, että yhden sekuntin aikana sivustoa klikattiin 800 kertaa. Se vastaa suunnilleen samaa tilannetta kuin Madonnan konsertin lipunmyynnissä, Heijari muotoilee.

VR:n mukaan tekniikan kapasiteetti yksinkertaisesti tukehtui poikkeuksellisen kävijämäärän alla.

– Yöllä olemme tehneet kapasiteettilisäyksiä palvelua parantaaksemme.

Heijarin mukaan kiinnostus uutta lippukonseptia kohtaan on ollut äärimmäisen suurta.

– Viimeisin VR:n lippu-uudistus on vuodelta 1862. Ei kai se ole ihmekään, jos ihmisiä kiinnostaa muutos 149 vuoden jälkeen, Heijari naurahtaa.

Järjestelmätoimittajat Accenture ja Tieto jatkavat havaittujen ongelmien ratkaisua. Tulevan illan ja yön aikana järjestelmään lisätään kapasiteettia kestämään odotettua suurempi käyttö sekä tutkitaan palvelun hitauden aiheuttaneita syitä.

Häiriöiden taustalla on uusien junalippujen iso kysyntä kaikissa palvelukanavissa. Verkkokaupassa asioivien määrä on ollut tänäänkin moninkertainen normaaliin verrattuna. Tilanne ei ole vaikuttanut junien kulkuun.

VR yllättyi lippuryntäyksestä - sivua klikattiin 800 kertaa sekunnissa

(MTV3)

Kuopion asemalla matkustajat jäävät ilman lippua

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49