Kotimaa

Rasistin raitiovaunusta poistanut Pekka Sauri: Välinpitämättömyys ärsyttää

10.09.2011 11:22
Rasistin raitiovaunusta poistanut Pekka Sauri: Välinpitämättömyys ärsyttää

Pekka Sauri ohjasi eilen afrikkalaistaustaista perhettä ahdistelleen humalaisen pois raitiovaunusta.


MTV3 - Pauliina Pietilä

Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri kertoo saaneensa paljon kiitosta puututtuaan rasistiseen tilanteeseen eilen Helsingissä.

Sauri istui eilen illalla tuttujensa kanssa raitiovaunu 10:ssä, kun Kansaneläkelaitoksen pysäkin kohdalla sisään nousi afrikkalaistaustainen perhe.

– Kuului örvellystä ja rähinää. Katsoin taakseni ja siellä oli suomalainen mies, joka oli kaljatölkki kädessään mennyt örisemään perheelle. Mies repi toisella kädellään perheen teini-ikäistä poikaa hupparista. Tilanne oli ilmeisesti alkanut jo pysäkillä.

Sauri kertoo toimineensa refleksinomaisesti.

– Menin paikalle ja sanoin: "Sä meet nyt ulos". Tartuin miestä olkapäästä, ohjasin hänet alas oven eteen ja sanoin "Mee pysäkille rauhoittumaan". Mies jotenkin rauhoittui ja laskeutui alas.

Sauri kertoo, että matka jatkui tyypillisen suomalaisen hiljaisuuden vallitessa.

"Rasismia katsotaan läpi sormien"

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

– Olen saanut lehden jutun jälkeen hirveästi palautetta, josta 98 prosenttia positiivista. Muutama rasistinen kommenttikin on tosin tullut.

Sauri kertoo, että häntä on alkanut viime aikoina ottaa päähän ihmisten jatkuva piittaamattomuus rasismia kohtaan.

– Katsotaan läpi sormien. Näihin asioihin pitää puuttua. Maailmasta on tullut erittäin uhkaava paikka.

Huuda rasistille: "Lopeta!"

Sauri uskoo, että syynä puuttumattomuuteen esimerkiksi julkisissa kulkuneuvoissa on itsesuojeluvaisto. Hän ei pidäkään fyysistä rasismiin puuttumista välttämättä hyvänä ohjenuorana.

– Mutta jo se, että huutaa "Lopeta!" kovalla äänellä, saattaa antaa tarpeeksi voimakkaan komennon esimerkiksi humalaiselle. Teko saattaa keskeytyä.

Sauria vaivaa myös se, että muut kulkuneuvossa istuvat ihmiset eivät lähde väliintulijan tueksi.

– Pitäisi olla useampi ihminen sanomassa, että tällainen ei voi jatkua.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49