Kotimaa

Skootteritytön katoaminen: Etsinnät vesistöistä eivät tuottaneet tulosta

Julkaistu 08.08.2011 16:49 (päivitetty 18:47)
Skootteritytön katoaminen: Etsinnät vesistöistä eivät tuottaneet tulosta

Jo viikon kateissa olleen 15-vuotiaan Karoliina Kestin etsinnät vesistöistä eivät ole tuoneet uutta tietoa tytön olinpaikasta. Kestiä on tämän päivän ajan etsitty katoamispaikan läheisistä vesistöistä Tampereella.

Katoamisen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Hannu Kallioniemi kertoo, että vesistöjä on kierretty ruumiskoiran kanssa.

– Sieltä ei ole löytynyt mitään, ja etsinnät on nyt lopetettu. Olosuhteet ovat nyt niin hyvät ja ne ovat niin pieniä lampia, että koira olisi kyllä haistanut, jos vedessä olisi ollut ruumis.

Maastoetsinnät jatkuvat tänään niin pitkään kuin mahdollista.

– Käymme tiettyjä paikkoja läpi. Etsintöjen kesto riippuu siitä, miten kauan koirat jaksavat.

Kesti on nyt kateissa yhdeksättä päivää. Hän lähti varhain aamulla 31. heinäkuuta kotimatkalle nuorten illanvietosta Tampereen Villilästä muutaman kilometrin päässä Lentävänniemessä sijaitsevaan kotiinsa.

Se on toistaiseksi viimeinen havainto tytöstä.

"Humalatila vahva"

Tapauksen tutkinta jatkuu yhä muun muassa kuulusteluin. Kallioniemi uskoo, että poliisi on saanut Kestin ystäviltä nyt oikeat tiedot siitä, mitä katoamisiltana tapahtui.

Villilässä Kestin seurassa lauantai-iltaa viettäneet kolme nuorta miestä eivät aluksi kertoneet poliisille kaikkia tietojaan. Vasta tutkinnan myötä selvisi, että Kesti lähti skootterin rattiin humalassa.

– Meillä on lisäksi syytä epäillä, että humalatila on ollut jopa vahvempi kuin mitä pojat ovat tähän mennessä poliisille kertoneet.

Myös Kestin ystävät ovat lukioikäisiä nuoria. 15-vuotiaan Kestin olisi tarkoitus aloittaa lukio-opinnot nyt syksyllä.

Kännykkä yhä kateissa

Mitään rikokseen viittaavaa jutussa ei ole ilmennyt. Kallioniemi ei paljasta, onko poliisi tutkinut esimerkiksi Kestin tietokoneen.

– Etsintöjen rinnalla on edelleen henkilöitä, joita poliisi pyrkii puhuttamaan. Sitä, mitä aineistoa tai materiaalia me käymme läpi, emme nyt paljasta julkisuuteen.

Villilän alue oli Kestille entuudestaan tuntematonta. Kukaan Likolammentien asukkaista ei ole nähnyt varhain sunnuntaiaamuna skootterilla harhaillutta tai kaatunutta tyttöä. Myöskään Kestin matkapuhelinta ei ole löytynyt.

Kestin matkapuhelimen viimeinen signaali on paikannettu Nokian Tottijärvelle. Nyt on kuitenkin vahvistunut käsitys siitä, että puhelin otti sieltä vain sijaintitiedon.

Aamulehti: Kadonnutta skootterityttöä etsitään nyt ruumiskoirien avulla

Päivi Taljapaivi.talja(at)mtv3.fi

Uusimmat uutiset

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49