Kotimaa

Pohjanmaan miehistö harmissaan merirosvojen vapauttamisesta MTV3 Katsomo

Julkaistu 21.04.2011 17:19 (päivitetty 19:51)
Pohjanmaan miehistö harmissaan merirosvojen vapauttamisesta

Miinalaiva Pohjanmaa tekemässä alustarkastusta Adeninlahdella. Kuva: Puolustusvoimat


MTV3 - Kalle-Ville Lahtinen, Mari Igarashi

Miinalaiva Pohjanmaan miehistö on pettynyt päätökseen, jonka vuoksi vangitut merirosvot piti vapauttaa tänä aamuna. Vapauttamisratkaisun teki Atalanta-operaation komentaja, joka perusteli asiaa humanitaarisilla syillä. Mikään maa ei ollut halukas vastaanottamaan merirosvouksesta epäiltyjä 18 miestä.

– Tänä aamuna saimme käskyn Atalanta-operaation komentajalta vapauttaa 18 kiinniotettua. Epäillyt vietiin yhdellä veneellä Somalian pohjoisrannikolle, kertoo Pohjanmaan päällikkö, komentaja Mika Raunu.

– Suomalaisen oikeustajun mukaisesti paras ratkaisu olisi tietenkin ollut se, että kyseiset henkilöt olisi asianmukaisesti otettu johonkin maahan oikeuskäsittelyyn ja mahdollisesti syyteharkintaan. Näin olisimme saaneet varmistuksen oikeudenmukaisesti siitä, että ovatko he syyllisiä merirosvoukseen Intian valtamerellä vai eivät.

"Ei mittavia ongelmia vangittujen kanssa"

Somalialaismiehet otettiin kiinni miinalaiva Pohjanmaalle tämän kuun alussa. Komentaja Raunun mukaan miehillä oli kiinniottohetkellään hallussaan paljon sellaista materiaalia, minkä vuoksi heitä oli perusteltua epäillä merirosvoiksi.

– Heidän oli materiaalia, mitä käytetään merirosvouksessa, kuten aseita ja ampumatarvikkeita sekä paikannuslaitteistoa ja viestintävälineistöä. Sen sijaan henkilökohtaista omaisuutta heillä oli mukanaan hyvin, hyvin vähän.

Epäillyt saivat vapauduttuaan takaisin henkilökohtaiset tavaransa, mutta eivät takavarikoituja aseita.

Raunun mukaan epäiltyjä kuultiin useaan otteeseen miinalaivalla epäillyistä rikoksista. Apuna työssä olivat aluksella työskentelevät kaksi somaliankielen tulkkia.

– Meillä ei ollut mitään mittavia ongelmia epäiltyjen kanssa sinä aikana, kun he olivat kiinniotettuina. Miehet käyttäytyivät aluksella siten kuin kiinniotetun tuleekin käyttäytyä ja noudattivat antamiamme ohjeita ja määräyksiä.

Miinalaiva Pohjanmaa jatkaa edelleen meriliikenteen suojaustehtäväänsä Somalian aluevesillä. Se palaa takaisin Suomeen toukokuun loppupuolella.

TS: Neuvottelut merirosvoista umpikujaan - Miinalaiva Pohjanmaa vapautti somalimiehet

Katso Kalle-Ville Lahtisen juttu (21.4.2011)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39