Kotimaa

Venäjä jätti Suomelle nootin Anton-kiistasta

Julkaistu 14.04.2011 23:38 (päivitetty 15.04. 11:22)
Venäjä jätti Suomelle nootin Anton-kiistasta

Anton-pojan isä Paavo Salonen välttyi syytteiltä Venäjältä Suomeen salakuljettamisesta.


Venäjä on lähettänyt Suomelle nootin Anton Salosen tapaukseen liittyen. Suomen ulkoministeriö vahvisti illalla venäläislehden tiedon nootista, mutta ei kommentoinut sen sisältöä eikä sen ajankohtaa.

Venäläisen Vesti.ru-sivuston mukaan nootissa paheksutaan sitä, että Suomi ei nostanut syytettä pojan isää vastaan, vaikka tämä kuljetti pojan salaa Suomeen. Venäjä katsoo Suomen viranomaisten rikkoneen näin kansainvälistä oikeutta.

– Päätös on ristiriidassa Suomen kansainvälisoikeudellisten velvoitteiden kanssa, sanoi Venäjän ulkoministeriön edustaja Vesti.ru:n mukaan.

Lehti kirjoittaa, että Suomen pitäisi maiden välisten sopimusten perusteella nostaa oikeusjuttu kansalaistaan vastaan, jos tätä epäillään Venäjän alueella tehdystä rikoksesta.

Lehden mukaan Venäjän Helsingin-lähetystö on pyytänyt Suomen ulkoministeriöltä selvitystä jupakasta.

Venäjän närkästys liittyy Suomen apulaisvaltakunnansyyttäjän maaliskuiseen syyttämättäjättämispäätökseen. Venäjän ulkoministeriö arvosteli päätöstä kitkerästi tuoreeltaan.

Stubb ei spekuloi ajoituksella

Ulkoministeri Alexander Stubb (kok) ei lähde spekuloimaan Venäjän Anton Salosen tapausta koskevan nootin ajankohdalla.

- Ajallisesti se toki on juuri vaalien alla tullut nootti, Stubb kuittaa.

- Suomi on oikeusvaltio, jossa hallinto ja tuomiovalta on erotettu toisistaan, joten emme kommentoi suoranaisesti apulaisvaltakunnansyyttäjän päätöstä, Stubb selvittää perustaa.

Ulkoministeri ei pidä tarkoituksenmukaisena, että yksittäisiä perheoikeudellisia tapauksia politisoidaan.

- Samalla ei pidä myöskään hyssytellä, hän jatkaa.

Stubb asettaa nootin ja siihen vastaamisen normaalin diplomatian lokeroon ja kertoo olevansa erittäin rauhallisin mielin.

Ulkoministeri arvioi noottiin vastaamisen kestävän viikkoja, koska työ koskee monia viranomaistahoja.

(MTV3 - STT)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39