Kotimaa

AL: Ruokaa, vaatteita ja elimiä saa nyt tulostamalla

03.04.2011 06:26
AL: Ruokaa, vaatteita ja elimiä saa nyt tulostamalla

Brysselissä avattiin äskettäin tavaratalo, jossa myydään vain tulostamalla valmistettuja design-tuotteita. Myös ruokaa on jo tulostettu ja pian tulostetaan ensimmäiset elävät solut suoraan ihmiseen, kirjoittaa Aamulehti.

Tulevaisuudessa voit valita mieleisesi jalkinemallin kenkäliikkeen katalogista. Jalkasi on kuvattu ja niistä on tehty kolmiulotteiset mallit. Odotellessasi uudet kengät tulostetaan näiden mallien mukaan.

Maaliskuun alkupuolella Airbus-lentokoneita valmistava EADS esitteli Englannissa kokonaan tulostamalla valmistetun polkupyörän.

Runsas viikko sitten yhdysvaltalaisen Cornellin yliopiston tutkijaryhmä esitteli tulostetun lentävän robottihyönteisen.

Aamulehden Asiat-liitteen haastatteleman BIT-tutkimuskeskuksen johtajan Jouni Partasen mukaan tulostaminen eli pikavalmistusteknologia tulee laskemaan hintoja, koska materiaalia kuluu vähemmän, tuotantolinjoja ei tarvita ollenkaan, suunnittelu tehostuu ja epäonnistumisen riski pienenee.

Ihmisen varaosien tulostaminen yleistyy

Ihmisen kudosten korvaaminen tulostetuilla osilla on Aamulehden mukaan yksi pikatulostuksen kuumista alueista maailmalla. Maailman ensimmäiset elävät kudokset tulostetaan suoraan potilaaseen jo muutaman vuoden kuluttua. Näin uskoo Virginiassa toimivan Wake Forestin Korjaavan lääketieteen instituutin tutkija James Yoo.

Ihon tulostamista on kokeiltu jo hiirillä. Niiden palovammat paranivat nopeammin, kuin perinteisillä menetelmillä.

Suomessa on tulostettu titaaniverkosta uusi silmäkuoppa potilaalle, jonka lasisilmä ei pysynyt paikallaan.

(MTV3 - Aamulehti)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39