Kotimaa

Moni lapsi keskeyttää iltapäiväkerhon kuriongelmien takia MTV3 Katsomo

Julkaistu 28.03.2011 18:47 (päivitetty 19:49)
Moni lapsi keskeyttää iltapäiväkerhon kuriongelmien takia

Pienten koululaisten iltapäiväkerhojen välinen laatu vaihtelee merkittävästi.

Ihanteellisessa iltapäiväkerhossa tilat olisivat koulun yhteydessä, ohjaajat pysyviä ja ryhmät sopivan kokoisia. Useille kerhoille tuottaa kuitenkin ongelmia esimerkiksi puutteelliset tilat, erityislapsiryhmien vähäinen määrä ja vaihtuvat ohjaajat.

Ryhmät ovatkin usein levottomia, kuri hakusessa ja tämän vuoksi moni lapsi lopettaa.

— Sellaista tapahtuu paljon, että ohjaajat joko väsyvät työhön tai sitten he saavat toimen, joka on kokopäiväinen. Iltapäiväkerhojen ohjaajien työpäivä on 5-6 tuntia ja se on määräaikainen, kertoo pääkaupunkiseudulla iltapäiväkerhoja pitävän Liikkuva leikkivä lapsi ry:n toiminnanjohtaja Kari Sulin.

Kerhojen perusteet uudistuvat

Ongelmat on tiedostettu ja niihin haetaan ratkaisua uusilla aamu- ja iltapäiväkerhojen perusteilla, jotka tulevat voimaan elokuun alussa. Kerhot halutaan kokonaan osaksi koulujen toimintaa, jolloin kerhoilla olisi vahvempi yhteys perusopetukseen. Toimintaan halutaan myös tasalaatuisuutta.

— Uusilla perusteilla tavoitellaan sitä, että toiminta olisi tasalaatuista joka kunnassa. Samalla nostetaan toiminnan arvostusta. Lisäksi sisällön suhteen annetaan yksityiskohtaisemmat ja painokkaammat ohjeet, listaa Opetushallituksen erityisasiantuntija Riitta Rajala.

Työsuhteet halutaan myös kokopäiväisiksi, sillä näin saataisiin ohjaajat pysymään työssään.

— Ohjaajat tarvitsevat kokopäiväisen työn. Nyt sitten koulunkäyntiavustajat siirtyvät useissa kunnissa iltapäivätoimintaan ja sitä kautta syntyy kokopäiväinen työ, Rajala kertoo.

Iltapäiväkerhoja vetävä Sulin pitää uusia perusteita tervetulleina, mutta kaikkia ongelmia ne eivät ratkaise. Tiloja ei voi loihtia lisää ja erityislapsien tarvitsemat omat pienryhmät eivät lisäänny, jos kunnat eivät niitä lisää.

— Yleisopetuksen ja erityisopetuksen lapset ovat iltapäiväkerhossa samassa toimipisteessä. Se ei ole ollut kovin toimiva malli ainakaan meidän näkökulmasta. Erityislapset vievät paljon ohjaajien huomiota ja se on pois muilta, myös huomiota tarvitsevilta lapsilta. Tässäkin raha ratkaisee, Sulin toteaa.

Katso Cyrila Cibulkan juttu (Seitsemän uutiset 28.3.2011)

Cyrila Cibulkacyrila.cibulka(at)mtv3.fi

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39