Kotimaa

Saido Mohamed on Vuoden pakolaisnainen MTV3 Katsomo

Julkaistu 08.03.2011 10:37 (päivitetty 17:09)
Saido Mohamed on Vuoden pakolaisnainen

Vuoden pakolaisnaiseksi on valittu somalialaislähtöinen erikoissairaanhoitaja Saido Mohamed.

Suomen Pakolaisavun hallitus valitsi Mohamedin Vuoden pakolaisnaiseksi hänen pitkän ja monipuolisen vapaaehtoistyönsä vuoksi. Mohamed on toiminut vapaaehtoisena muun muassa Somaliliitossa ja tehnyt nuorisotyötä Kanava nuorisossa.

Saido Mohamed pakeni Somalian taisteluja perheensä kanssa ensin Keniaan, mutta päätyi lopulta Suomeen. 15-vuotiaan silmissä kaikki oli kummallista, mutta myös hauskaa.

- Ihmisillä oli paljon vaatetta päällä ja ei oo aurinko, että se oli outo. Mutta oli hauskaa myös kun oli lunta maassa, Saido nauraa.

MTV3:n haastattelussa Saido muistelee saaneensa nopeasti kiinni suomalaisesta elämän rytmistä. Hän oppi kielen ja opiskeli erikoissairaanhoitajaksi. Kaiken aikaa hän on ollut aktiivinen vapaaehtoistyöntekijä maahanmuuttajanaisten ja -lasten keskuudessa, mikä painoikin paljon palkinnon myöntämisperusteissa.

Hän toivoo, että jonakin päivänä pakolaiset nähdään yksilöinä eikä massana. Jos on toivomisen varaan kantasuomalaisten ajatusmalleissa, työtä on tehtävä myös pakolaistaustaisten keskuudessa.

- Nuoret on syntynyt ja kasvanut tässä maassa, se on heidän kotimaansa. Heidän pitäisi tehdä oikeesti työtä ja asennemuutos on tarpeen myös nuorten kohdalla. Mä haluan myös, että Suomessa nähdään erivärisiä maahanmuuttajataustaisia uusia suomalaisia, suomalaisia, jotka on syntynyt täällä.

Saido Mohamed aikoo jatkaa työtään naisten ja lasten keskuudessa, ja työtä on paljon. Mutta samalla hän muistuttaa, että monta asiaa on jo parempaan suuntaan menossa. Yksi niistä on naisten ja miesten välisen tasa-arvo.

- Itse henkilökohtaisesti olen ylpeä miten tasa-arvo on meidän maassamme verrattuna muihin maihin, koska pitää vaan arvostaa mitä on olemassa.

(MTV3)

Katso Saara Rantasen juttu:

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39