Kotimaa

Turkisalan johtohahmojen tarhoilla kärsiviä eläimiä MTV3 Katsomo

Julkaistu 23.02.2011 16:14 (päivitetty 22:12)
Turkisalan johtohahmojen tarhoilla kärsiviä eläimiä

Kuva: Oikeutta Eläimille


MTV3 - Hanna Takala, Nina Rahkola

Turkisalan kaksi keskeistä vaikuttajaa on jäänyt kiinni huolimattomasta eläintenpidosta. Asiasta kertoo MTV3:n illan 45 minuuttia -ohjelma. Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton hallituksen jäsen Esa Rantakangas ja Turkistuottajat Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Jorma Kauppila ovat myöntäneet virheensä myös turkisalan tänään lähettämässä lehdistötiedotteessa.

- Tulemme parantamaan terveydenhoitoa ja tarkkaavaisuutta jatkossa, Rantakangas sanoo.

45 minuuttia -ohjelma julkaisi viikko sitten paljon keskustelua herättänyttä videokuvaa suomalaisilta turkistarhoilta. Oikeutta Eläimille -järjestö oli kuvannut salaa puolen vuoden aikana yli kahdeksaakymmentä turkistarhaa. Salakuvausoperaatio oli Suomen mittavin.

Videoilla näkyi muun muassa takaraajahalvauksista, silmätulehduksista ja raajojen puutoksista kärsiviä eläimiä, jotka olisi pitänyt jo lopettaa.

Turkisala tuomitsi videoilta paljastuvat laiminlyönnit. Samaan hengenvetoon ala totesi, että videot eivät kuitenkaan kerro koko totuutta turkistarhojen tilasta.

SKTL:n hallituksen jäsen Esa Rantakangas kertoi MTV3:n Huomenta Suomen haastattelussa viime torstaina monen tarhaajan soittaneen ja ihmetelleen tarhojen tilannetta. Rantakangas puhui ongelmatiloista alan "mätinä omenina".

Pörssiyhtiö Turkistuottajat Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Jorma Kauppila puolestaan kommentoi videoita viikko sitten uutislähetyksessä seuraavin sanoin:

- Tämän alan ongelma on, että jotkut tuottajat eivät ole heränneet siihen aikaan, mitä kello on lyönyt tässä asiassa. Näitä yksittäisiä laiminlyöntejä on.

Lääkkeeksi turkistarhojen kasvojenkohotukseen turkiseläinkasvattajien etujärjestö SKTL ja Turkistuottajat mainitsivat omavalvonnan ja tarhojen sertifiointijärjestelmän.

"Kun näitä eläimiä nyt kuvaruudulta katsoo, niin..."

Videoiden lähempi tarkastelu vahvisti kuitenkin sen, että karuja videotallenteita turkiseläinten hyvinvoinnista oli kerätty myös Kauppilan ja Rantakankaan omilta tarhoilta. 45 minuuttia -ohjelman toimitus näytti videot tarhaajille, jotka vahvistivat tarhat omikseen.

- Kyllä joukossa on, niin kuin kaikissa tuotantoeläimissä, sairaita eläimiä. Ja kyllä valitettavasti muutama kuva on sellainen, kun niitä kuvaruudulta katsoo, että niihin olisi varmasti ollut syytä puuttua aikaisemmin, myöntää Rantakangas.

Myös Kauppilan katsoessa tarhaltaan kuvattua materiaalia hän myöntää, ettei tarhalla ole toimittu kuten pitää. Esimerkiksi hännän juuresta vammautunutta minkkiä ei ole erotettu terveistä eläimistä.

- Selkeä hoitovirhe on tehty, kun sitä ei ole otettu pois muiden eläinten joukosta.

Kummankin turkisalan keskeisen vaikuttajan tarhoilla esiintyi myös silmätulehduksia - kuten lähes kaikilla salaa kuvatuilla tarhoilla.

Miehet toteavatkin, että vaikka omilla tarhoilla asiat ovat pääasiassa hyvin, otetta pitää terävöittää.

Katso Hanna Takalan juttu (45 minuuttia 23.2.2011)

Tapiola Turkistuottajien suuromistaja

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39