Kotimaa

Opiskelijat uupuvat - nukkuvat jopa koulun vessassa MTV3 Katsomo

Julkaistu 12.01.2011 16:03 (päivitetty 17:26)

Helsingin yliopiston päärakennuksen aulassa saattoi tänään tavata poikkeuksellisen uneliaita opiskelijoita.

Torkkupeittojen alle ja makuupusseihin kääriytyneet opiskelijat järjestivät performanssin, jonka viesti oli, ettei nukkumiselle löydy enää aikaa.

- Opiskelijan perusmielentila on jatkuva ylivirittynyt valmiustila, jossa stressi ja ahdistus vievät nekin vähät yöunet, joihin olisi aikaa. Ja ainoa, mitä yliopisto tarjoaa, ovat Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön uni- ja masennuslääkkeet.

- Aivot ja ruumis tarvitsevat oikeaa lepoa ja joutilaisuutta tyrmäystippojen sijaan, opiskelijoiden manifestissa tokaistaan.

Opiskelijoiden mukaan heille uskotellaan, että opiskelu on vain väliaikainen elämänvaihe, jolloin kuuluu kärsiä ja rehkiä oman tulevaisuutensa edestä.

Vapaa-aika kuluu töissä

- Harva tulee ajatelleeksi sitä, että opiskelun lisäksi opiskelijan on rehkittävä töissä. Työ ja vapaa-aika sekoittuvatkin sitten sulavasti keskenään, kuvailee performanssiin osallistunut opiskelija Lauri Punamäki.

- Jotta toimeentulo riittäisi millään lailla elämiseen, opiskelijan on käytävä töissä, jatkaa Katri Immonen.

Performanssin taustalla oli opiskelijoiden huoli siitä, että asenteet opiskelijoiden uupumusta kohtaan ovat nykyään melko välinpitämättömiä.

- Ajatellaan, että syy uupumukseen on yksilössä, opiskelijassa, joka ei pärjää tai ole riittävän hyvä. Tosiasiassa syy on kuitenkin systeemissä, joka vaatii liikaa ja joka ajaa opiskelijat stressin ja uupumuksen partaalle.

"Miksi torkkuminen on kiellettyä?"

Punamäen mukaan yliopistolla ja ylipäätään julkisissa tiloissa pitäisi olla mahdollisuus lepäämiseen.

- Lepäävä ihminen ei voi olla haitaksi kellekään, päinvastoin. Miksi siis esimerkiksi yliopistolla ei voisi olla enempää sohvia, kysyy Punamäki.

- Nykyään opiskelijat saattavat torkkua jossain koulun nurkkauksessa. Jotkut ovat kertoneet, että he käyvät nukkumassa koulun vessassa, kun kroppa huutaa lepoa mutta keskeneräinen työ olisi saatava valmiiksi.

Yliopistolla nukkumisesta voi koitua opiskelijoille kuitenkin seuraamuksia.

- Siitä voi seurata käyttöluvan menetys, kertoo Immonen.

Opiskelijoiden uupumus lynkataan nettikommenteissa: Itse aiheutettua

Nina Rahkolanina.rahkola(at)mtv3.fi

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39