Kotimaa

Naapurit satsaavat tutkivaan journalismiin suomalaisia enemmän

19.11.2010 20:08
Naapurit satsaavat tutkivaan journalismiin suomalaisia enemmän

MTV3 - Tarja Hakulinen

Pohjoismaiset mediatalot valjastavat työvoimaansa tutkivan journalismin tekoon. Esimerkiksi Norjassa tutkiva journalismi on kovassa kurssissa, ja jotkut lehdet erikoistuvat siihen.

- On mielenkiintoista, miten sanomalehdet nykyisin Norjassa toimivat. Pienemmät uutiset laitetaan nettiin ja isommat tarinat sanomalehteen, kuvaa Norjan Yleisradion NRK:n toimittaja Synnove Bakke.

Bakke ja hänen työparinsa, toimittaja Kersti Knudsson puhuivat tänään työstään Suomen ensimmäisessä tutkivan journalismin seminaarissa Helsingissä. Kaksikko kertoi seminaariyleisölle, kuinka he saivat paljastettua öljynjalostusjätti Trafiguran hämärätoimet Norjan vesillä.

NRK antoi toimittajilleen runsaasti aikaa kerätä tarvittavia tietoja, sillä kului vuosi, ennen kuin kaksikko sai kasaan todisteet siitä, että öljynjalostusjätti salakuljetti myrkkybensiiniä Norjan kautta Afrikkaan. Pienestä kylästä alkanut sinnikäs tutkimustyö aiheutti kansainvälisen skandaalin ja Bakke ja Knudsson saivat työstään kansainvälisen journalismipalkinnon.

- Aina on joku, joka tietää jotain ja aina on mahdollista saada selville mistä on kysymys. Se kestää vain aikansa, Knudsson vakuuttaa.

- Ja joskus ajattelemme, että mitä vaikeampaa, sen hauskempaa, Bakke lisää.

"Suomessa tarvitaan lisää resursseja"

Myös ruotsalaiset panostavat omiin tutkiviin tarinoihinsa. Suomessa sen sijaan ollaan vielä jälkijunassa, arvioi Tutkivan journalismin yhdistyksen puheenjohtaja Minna Knus-Galan. Resurssit ovat vähäisemmät kuin muualla Pohjoismaissa, mutta lisää parannuksia odotetaan.

- Kyllä siihen tarvitaan satsausta. Mediatalojen ja pomojenkin pitää ymmärtää, että tutkiva työ vaatii enemmän aikaa ja resursseja, Knus-Galan sanoo.

Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen kuitenkin vakuuttaa, että isot suomalaiset mediatalot arvostavat tutkivan journalismin taitajia.

- Tutkiva journalismi on erittäin tärkeä osa journalismia. Sehän on tavallista journalismia perusteellisempaa ja siinä käytetään poikkeavia, tutkimuksista lainattuja työmetodeja. Koska journalismin tehtävä on vahtia niin poliittista, taloudellista kuin kulttuuristakin valtaa, on hyvin tärkeää, että tällaisia metodeja osataan toimituksissa käyttää, Pentikäinen sanoo.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Finnairin Vehviläinen asuntosotkustaan: Nyt toimisin toisin
23.02.2012 12:58

Soini nimitteli Bobrikoviksi - Olli Rehn vaatii anteeksipyyntöä
23.02.2012 12:54

Uusi rintasyövälle altistava geeni löydetty
23.02.2012 12:30

Sakari Oramo BBC:n sinfoniaorkesterin johtoon
23.02.2012 12:34

Pääministeri Reinfeldtiltä onnittelut kuningasparille
23.02.2012 12:19

Parituksesta epäillyn thaimaalaisvaimo paljastumassa ihmiskaupan uhriksi
23.02.2012 12:12

Talvi pelkää näitä hahmoja
23.02.2012 12:07

Synnytyslääkäri: En ole poistunut Tukholmasta kahteen kuukauteen
23.02.2012 11:49

KSML: Suomessakin ammutaan tykeillä prinsessan kunniaksi
23.02.2012 11:49

Ruotsia odottaa naishallitsijoiden valtakausi
23.02.2012 11:47

Tasoristeysonnettomuudet vähentyneet, kuolemat eivät
23.02.2012 11:43

Sanoma myy DNA-osuutensa
23.02.2012 11:22

IL: Nainen puukotti kahta Helsingissä
23.02.2012 10:56

Mikä prinsessan nimeksi – Sofia, Desirée vai Tarja?
23.02.2012 10:57

Täällä voit Helsingissä onnitella pikkuprinsessaa
23.02.2012 10:53

Junaratavandaalin korvaussumma aleni hovissa
23.02.2012 10:48

Tieliikenteessä synkkä tammikuu
23.02.2012 10:06

Näin Putous-finalistit veistelivät lähetyksessä – katso video
23.02.2012 10:09

Liikuttunut prinssi Daniel: Aivan ihana prinsessa
23.02.2012 10:01

16-vuotias Taru Koponen löytyi hyvässä kunnossa
23.02.2012 10:00