Kotimaa

THL selvittää kahden keskenmenon yhteyttä H1N1-rokotukseen

18.11.2009 05:00
THL selvittää kahden keskenmenon yhteyttä H1N1-rokotukseen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) selvittää parhaillaan kahden keskenmenon yhteyttä sikainfluenssarokotukseen.

Savon Sanomien mukaan THL oli eiliseen mennessä saanut vajaat 90 haittailmoitusta sikainfluenssarokotteesta. Niistä kaksi koski keskenmenoja.

- Toinen niistä tapahtui pari vuorokautta, toinen kuusi vuorokautta rokotuksen jälkeen. Toinen raskauksista oli puolivälissä, kertoo Savon Sanomien haastattelema THL:n rokote- ja immuunisuojaosaston johtaja, ylilääkäri Terhi Kilpi.

Hän ei kerro, missä päin maata tapaukset sattuivat.

Kilpi korostaa, että näiden tapausten perusteella ei ole syytä ajatella, että sikainfluenssarokote olisi aiheuttanut keskenmenot, tai että rokote olisi vaarallinen sikiölle. Kyse on todennäköisesti yhteensattumasta. THL aikoo kuitenkin pyytää keskenmenoista kaikki mahdolliset lisätiedot ja selvittää mahdollisen syy-yhteyden rokotukseen perinpohjin.

Keskenmenot eivät kuulu sikainfluenssarokotteen ennalta odotettuihin haittavaikutuksiin.

– Aina rokotusten yhteydessä tulee epäilyjä, onko jokin komplikaatio niistä aiheutunut. Tiesimme, että näin tulee käymään sikainfluenssarokotteenkin suhteen, Kilpi toteaa.

THL toimittaa rokotteiden haittavaikutusselvitykset tiedoksi Euroopan lääkevirastoon.

Keskenmenotapausten selvittelyssä menee ainakin pari kuukautta.

Helsingin Sanomomat kertoi tänään, että THL selvittää parhaillaan myös sitä, miksi osa Keravalla toissapäivänä rokotetuista lapsista oksenteli rajusti rokotteen jälkeen.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39