Kotimaa

Rinnetyöntekijät uhkaavat uudella lakolla MTV3 Katsomo

Julkaistu 17.11.2009 08:58 (päivitetty 09:36)
Rinnetyöntekijät uhkaavat uudella lakolla

MTV3 - Cyrila Cibulka

Palvelualojen ammattiliiton hallitus keskustelee tänään mahdollisista tukitoimista rinnetyöntekijöiden neuvottelujen vauhdittamiseksi.

Rinnetyöntekijät ovat tavoitelleet kolmen prosentin palkankorotusta, mutta työnantajapuoli on pitänyt tiukasti kiinni EK:n ajamasta 0,5 prosentin korotuksesta.

Kuuden suurimman hiihtokeskuksen rinnetyöntekijät menevät kahden viikon kuluttua lakkoon, ellei palkoista päästä sopimukseen.

- Työnantajat ovat hyvin jääräpäisesti pitäneet kiinni palkankorotuksesta tämän 0,5 prosentin mukaan jonka EK on katoksi laittanut, kertoo PAM:n puheenjohtaja Ann Selin MTV:n Huomenta Suomessa.

Rinnetyöntekijä ansaitsee kuukaudessa alle 2 000 euroa lisineen ja 0,5 prosenttia tietäisi noin 5 sentin palkankorotuksen tunnille. PAM:n tavoite on ollut 3 prosenttia.

- Tällä alalla ei ole sellaisia vaikeuksia kuten teknologiateollisuudella on. EK on puhunut tuposta luopumisen jälkeen, että sopimukset pitäisi tehdä toimialakohtaisesti ja ottaa huomioon palkanmaksukyvyt ja varat mitä kullakin alalla on. Nyt tämä logiikka ei tässä toimi, Selin toteaa.

Selinin mukaan hiihtokeskuksilla olisi varaa maksaa 5 sentin tuntikorotuksen sijaan 15 senttiä. Selinin mukaan vaatimus ei ole liikaa, kun kyse on fyysisesti rankasta työstä, jota tehdään ympäri vuorokauden.

Katso PAM:n puheenjohtajan Ann Selinin haastattelu (Huomenta Suomi 17.11.2009)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39