Kotimaa

Uudet eläkkeet alkavat pienentyä ensi vuonna

17.11.2009 03:20
Uudet eläkkeet alkavat pienentyä ensi vuonna

Uusiin eläkkeisiin tulee ensi vuodesta lähtien leikkauksia. Eläkkeet pienenevät vastedes sitä mukaa kuin odotettavissa oleva elinikä pitenee.

Kolmekymppisellä työntekijällä eläke jää aikanaan noin 16 prosenttia pienemmäksi kuin suurten ikäluokkien edustajalla.

-Jos haluaa, pienennyksen voi kompensoida työskentelemällä pitempään, muistuttaa kehityspäällikkö Marjukka Hietaniemi Eläketurvakeskuksesta.

Ekonomistin mukaan useimmat eläkeläiset tulevat toimeen vastedeskin, koska eläke perustuu työuran ansioihin ja tulotaso on noussut. Köyhyys voi uhata pätkätyöläisiä, jotka ovat olleet osan aikaa työttöminä tai opiskelemassa. Heille ei ole muutenkaan kertynyt täyttä eläkettä.

-Monesti tämä vielä kohdistuu ihmisiin, jotka muutenkin ovat pienituloisia, sanoo Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander.

Leikkauksista päätettiin vuonna 2005. Tarkoituksena on saada rahat riittämään vanhenevalle väestölle.

Vaikutusta omaan eläkkeeseen voi arvioida laskurilla osoitteessa www.tyoelake.fi.

(MTV3 - STT)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39