Kotimaa

Jyväskylä ei halua periä kaupunginjohtajan kohuerorahaa

Julkaistu 16.11.2009 20:31 (päivitetty 20:33)
Jyväskylä ei halua periä kaupunginjohtajan kohuerorahaa

Jyväskylän valtuusto on päättänyt toistamiseen, että entiselle kaupunginjohtajalle Pekka Kettuselle maksettua erorahaa ei peritä takaisin.

Valtuuston enemmistön kanta oli, että kaupungilla ei ole oikeudellisia perusteita aloittaa perintäprosessia tuomioistuimessa.

Valtuutettu Riitta Tynjä (komm.) esitti perintään ryhtymistä, mutta esitys raukesi, koska sitä ei kannatettu.

Jyväskylä teki vuonna 2004 kaupunginjohtaja Pekka Kettusen kanssa sopimuksen, jonka mukaan kaupunginjohtaja eroaa ja saa 200 000 euron korvauksen. Sopimuksesta syntyi kiista, jota on ratkottu hallintotuomioistuimissa vuosia.

Vuonna 2006 korkein hallinto-oikeus (KHO) kumosi kaupunginhallituksen tekemän erorahapäätöksen. Kaupunki ei kuitenkaan halunnut periä rahoja takaisin Kettuselta. Vuonna 2007 valtuusto päätti, että perintätoimiin ei ryhdytä. Tämän päätöksen KHO kumosi elokuussa, ja asia palasi Jyväskylän hallintoelinten käsiteltäväksi.

(MTV3 - STT)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39