Kotimaa

KHO: Merenkulkulaitoksen johtajan irtisanominen oli perusteeton

16.11.2009 16:40
KHO: Merenkulkulaitoksen johtajan irtisanominen oli perusteeton

Merenkulkulaitoksen meriturvallisuusjohtajalle Paavo Wihurille ei olisi saanut antaa potkuja hänen saamansa pahoinpitelytuomion vuoksi. Korkein hallinto-oikeus (KHO) antoi asiassa ratkaisunsa tänään.

Merenkulkulaitos irtisanoi Wihurin viime vuoden keväällä. Sitä ennen Wihuri oli tuomittu sakkoihin vartijan vastustamisesta.

KHO:n mukaan Wihurin sai sen sijaan pidättää väliaikaisesti virantoimituksesta rikostutkinnan vuoksi. Sen sijaan irtisanomiselle ei ollut laillista perustetta.

KHO katsoi, ettei Wihurin saama lievä sakkotuomio eikä hänen menettelynsä ollut niin raskauttavaa, että irtisanominen olisi ollut kohtuullista.

Wihuri sanoi Ylen uutisille palaavansa töihin.

Ratkaisun tekivät hallintoneuvokset Esa Aalto, Kari Kuusiniemi, Riitta Mutikainen, Hannu Ranta ja Maarit Pekkanen.

(MTV3 - STT)

Oikaisu tähän juttuun

Jutun alussa väitetään virheellisesti, että Wihuri olisi saanut tuomion pahoinpitelystä. Käräjäoikeudessa annettu ratkaisu koski kuitenkin vartijan vastustamista.

(MTV3 - STT)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39