Kotimaa

Lakko lisännyt matkustajia pohjoisen junissa MTV3 Katsomo

Julkaistu 15.11.2009 14:13 (päivitetty 22:34)
Lakko lisännyt matkustajia pohjoisen junissa

Finnairin lentäjien lakko on lisännyt junamatkustajien määrää. VR:n mukaan junissa on kuitenkin hyvin paikkoja jäljellä.

- Pohjois-Suomesta on nyt tulossa normaalia enemmän matkustajia junalla, kertoo VR:n kaukoliikennejohtaja Ari Vanhanen.

VR seuraa junien paikkatilannetta ja lisää tarvittaessa vaunuja Pohjois-Suomen liikenteeseen.

Yhtiö lisäsi tänään lähteneisiin Oulun, Rovaniemen, Kolarin ja Kemijärven yöjuniin 1-3 vaunua. Ainoastaan Kemijärveltä lähtevän yöjunan makuupaikat myytiin loppuun.

Vanhasen mukaan junavuoroja ei ole ainakaan toistaiseksi tarpeen lisätä.

VR:n puhelinpalvelussa oli viikonloppuna vilkasta.

Linja-autoliitto uskoo, että kaukoliikenteen busseissa on alkuviikolla tilaa kaikille halukkaille matkustajille. Tarpeen mukaan kalustoa saadaan lisää nopeastikin.Ylimääräisiä vuoroja ei ole kuitenkaan vielä suunnitteilla. Matkahuollon asiakaspalvelukeskuksesta kerrottiin sunnuntaina, että bussikyytiä tiedustelevien määrä ei ole liiemmälti kasvanut.

Katso Pauli Poutasen raportti

Katso Tarja Hakulisen juttu

Katso liikennelentäjien puheenjohtaja Kristian Rintalan haastattelu

(MTV3-STT)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39