Kotimaa

Vihti suivaantui Ideapark-päätöksestä: Liito-oravakin kuolee joskus

13.11.2009 16:22
Vihti suivaantui Ideapark-päätöksestä: Liito-oravakin kuolee joskus

Vihdin kunta on ymmällään ympäristöministeriön päätöksestä olla antamatta kunnalle lupaa lunastaa 21 hehtaarin suuruista aluetta Vihdin Huhmarissa. Alueelle oli tarkoitus rakentaa muun muassa Ideapark-kauppakeskus.

Kunta sanoo tiedotteessaan, että hakemus on ollut ympäristöministeriön käsiteltävänä jo yli 2 vuotta, vaikka aluksi, ennen Ideapark-hankkeen julkistusta, luvan käsittelyyn kerrottiin menevän muutamia kuukausia.

Kunta sanookin kokevansa, että lunastusluvan kielteinen päätös on kytketty Ideapark-hankkeeseen, vaikka lunastuslupaa haettiin raakamaan lunastuksena yleisen tarpeen perusteella.

Päätös heikentää kunnan tulevaisuutta

Kunta sanoo, että risteysalueelle sijoittuva Huhmarin työpaikka-alue on Vihdin tärkein kehittämisalue ja sen kaavoittaminen työpaikkarakentamiseen on Vihdin tulevaisuuden kannalta välttämätöntä.

Ympäristöministeriön päätös vaikuttaa Vihdin mukaan suoraan kunnan kilpailukykyyn ja talouteen sekä kuntalaisten työpaikkamahdollisuuksiin ja kaupallisiin palveluihin.

Liito-oravalla heikot elinolot

Ympäristöministeriö korosti alueelta löydetyn liito-oravan esiintymiä. Vihti vastaa ministeriölle, että sen teettämässä liito-oravakartoituksessa on kuitenkin todettu, että liito-oravalle soveltuvat metsät ovat alueella pieniä ja suurin osa selvitysalueesta on liito-oravalle soveltumatonta peltoaukean ja hakkuualueiden takia.

Kunta muistuttaa, että selvityksen mukaan onkin täysin mahdollista, että nyt asutut metsiköt jäävät nykyisen yksilön kuoltua asumattomiksi.

Päätös viedään oikeuteen?

Vihdin kunnanhallitus tulee päättämään jatkotoimenpiteistä seuraavassa kokouksessaan.

Kunta edelleen toivoo, että alueesta voidaan tehdä vapaaehtoinen kauppa maanomistajan kanssa. Mikäli kauppaa ei synny, kunta valittaa mahdollisesti päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

(MTV3)

Lue myös:

Ministeriö torppasi Sukarin Ideaparkin

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39