Kotimaa

Osteoporoosiliitto puhuu bisfosfonaattien puolesta

13.11.2009 11:56
Osteoporoosiliitto puhuu bisfosfonaattien puolesta

MTV3 - Tuula Malin

Osteoporoosiliiton mukaan MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman keskiviikkona uutisoimat reisiluun subtrokanteeriset murtumat bisfosfonaatteja käyttävillä potilailla ovat vielä kovin harvinaisia Suomessa.

Liitto vetoaa entisen Lääkelaitoksen, nykyisen Fimean ylläpitämään sivuvaikutusrekisteriin, jonne ilmoitettiin viime vuonna vain yksi reisiluun yläosan murtuma ja vuonna 2007 yksi bisfosfonaattien aiheuttama olkavarren murtuma.

- Vaikka rekisteri onkin puutteellinen eikä kaikkia haittoja ilmoiteta eteenpäin, niin näiden epätyypillisten murtumien määrä jää siitäkin huolimatta hyvin pieneksi verrattuna bisfosfonaateilla ehkäistävissä oleviin murtumiin, selvittää Suomen Osteoporoosiliiton puheenjohtaja Olli Simonen.

Bisfosfonaattien käyttöä arvostelevien tutkijoiden ja kliinistä työtä tekevien lääkäreiden mukaan ilmoituksia on vasta vähän, koska terveydenhuollon ammattihenkilöstökään ei ole vielä osannut yhdistää murtumia kyseiseen lääkeaineeseen.

Lääkehoitokriittiset tahot muistuttavat, että esimerkiksi Pohjois-Amerikassa, jossa lääkitystä on käytetty erittäin runsaasti 1990-luvun puolivälistä saakka, on kaikista murtumista jo lähes viisi prosenttia bisfosfonaattien aiheuttamia.

Hyödyt haittoja suuremmat

Osteoporoosiliiton mukaan on tärkeää ymmärtää, että lääkityksellä on mahdollista ehkäistä jopa puolet osteoporoottisista murtumista.

Kriitikkojen mukaan kyseessä on kuitenkin täysin harhaanjohtava markkinointi. Lääkitysten puolesta puhujien kerrotaan vetoavan tutkimuksiin, joiden tehokkuusluvut ovat peräisin keinotekoisista ”koeputkitutkimuksista”.

Lääkehoitoa arvostelevat ortopedit ovat sitä mieltä, että huolestuttavan vähäiselle huomiolle ovat jääneet ne tutkimukset, joissa on osoitettu, ettei lääkitysten avulla ole pystytty juurikaan ehkäisemään murtumia yli 80-vuotiailla eli ryhmässä, joka tosiasiallisesti juuri eniten kaipaisi tehokasta murtumasuojaa.

Lue myös:

"Osteoporoosin hoitosuosituksia muutettava"

Professori puolustaa osteoporoosin lääkehoitoja

Osteoporoosilääkkeestä luunmurtumia

Osteoporoosilääkkeen käyttäjillä outoja murtumia ja kuolioita

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39

SDP:n linjaukset pysyivät puoluejohdon näpeissä
26.05.2012 17:34