Kotimaa

Viimeisiä joulusiivouksia viedään

16.11.2009 17:21
Viimeisiä joulusiivouksia viedään

MTV3 - Marjo Tiitto

Kotinsa joulusiivouksen ulkoistavien on nyt pidettävä kiirettä. Jos siivousaika ei ole jo varattuna, vapaata firmaa voi olla hankala löytää, etenkin satunnaisen asiakkaan.

– Kyllä nyt on niin, että jouluviikolle ei enää voi antaa toivoa, sieltä on kaikki käsiparit myyty. Sama koskee joulukuuta muutenkin, etenkin jos haluaa siivouksen tiettynä päivänä ja tiettynä kellonaikana. Jos taas on valmis ottamaan sen ajan, jonka saa, niin sitten on paremmat mahdollisuudet onnistua, tutkija ja kotitalouspalveluja välittävän Elias.fi –palvelun kehittäjä Taija Härkki kertoo.

Valtakunnallista tilannetta kartoittanut Härkki tietää tilanteen kärjistyvän etenkin suurimmissa kaupungeissa ja niiden liepeillä. Niinpä joulusiivoojaa etsivän ei kannata nirsoilla vaihtoehtojen suhteen.

– Yksi tärkeä seikka on paitsi tyytyä ehdotettuun aikaan, niin myös ostaa yrittäjältä kaikki liikenevä aika. Jos haluaa vain tunnin siivouksen, niin sitä ei luultavasti saa. Siivoojalla menee silloin paljon aikaa paikasta toiseen siirtymiseen, Härkki lisää.

Nyt myydään eioota

Viimeisiä joulusiivouksia viedään

Helsinkiläinen Lindan Kotipalvelu ei enää kykene ottamaan vastaan siivouspyyntöjä kovin lähelle joulua.

– Jouluviikko ja sitä edeltävä viikko ovat loppuunmyytyjä. Joitakin siivouksia voi löytyä sitten joulukuun alusta. Parhaat ajat ovat menneet vakituisille asiakkaille ja niille, jotka ovat hoksanneet tilata joulusiivouksen jo edellisen joulusiivouksen yhteydessä, yrittäjä Linda Tirkkonen paljastaa.

Tänä vuonna joulusiivousten tekemistä saattaa vaikeuttaa myös nyt jo epidemiaksi puhjennut sikainfluenssa.

– Yrittäjälle se merkitsee jännitysmomenttia, kun ei tiedä, miten influenssa-aalto etenee ja miten se vaikuttaa töihin, Linda Tirkkonen huokaa.

Perusteellinen puhdistus

Tyypillinen joulusiivous pitää sisällään arkea perusteellisemman puhdistuksen.

Viimeisiä joulusiivouksia viedään

– Kyllä se lähtee perusasioista. Imuroidaan, tuuletetaan, pyyhitään pölyt ja pinnat. Pääasia on saada pois pöly ja lika ja kotiin raikas tuoksu. Siitä se joulun tuntu tulee, Taija Härkki kuvailee.

Keskimääräinen joulusiivous maksaa asunnosta ja asiakkaan toiveista riippuen sadasta kahteen sataan euroa. Jos kuitenkin joutuu tyytymään kuun alussa tehtyyn joulusiivoukseen, niin riittääkö se pitämään kodin siistinä h-hetkeen saakka?

– Siivoojan tekemällä perusperkauksella pärjää aika hyvin, mutta ehkä vaaditaan vähän omaakin panostusta vielä ennen aattoa. Se saattaa olla hyväkin asia, sillä siinä samalla virittyy oma korvien väli jouluun. Uskon, että tämä on hyvä yhdistelmä, Härkki pohtii.

Rituaalijuttu

Viimeisiä joulusiivouksia viedään

Kaikki eivät kuitenkaan halua ostaa valmista joulusiivousta, vaan puhdistavat kotinsa mieluummin itse.

– Ehkä tähän päätyvät ne, joille riitit ovat hyvin tärkeitä. Halutaan tehdä itse eikä oikein luoteta ulkopuoliseen apuun. Mukana saattaa olla vähän perfektionistisia piirteitä, halutaan, että oma kädenjälki näkyy. Ja mikäs siinä, jos siitä se joulun tunnelma syntyy, Härkki painottaa.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39

SDP:n linjaukset pysyivät puoluejohdon näpeissä
26.05.2012 17:34