Kotimaa

Risto Isomäki: Väärinkäytökset uhkaavat ilmastoapua

12.11.2009 13:07
Risto Isomäki: Väärinkäytökset uhkaavat ilmastoapua

Yksi uuden ilmastosopimuksen tärkeistä rakennuspalikoista on teollisuusmaiden kehitysmaille maksama taloudellinen tuki. EU:n arvion mukaan teollisuusmaiden pitäisi maksaa vuosittain 100 miljardia euroa kehitysmaille ilmastonmuutoksen torjuntaan ja sopeutumiseen. Tiedetoimittaja ja kirjailija Risto Isomäki pelkää, että nuo rahat saattavat mennä aivan vääriin tarkoituksiin.

- On äärimmäisen vaikeaa kanavoida Etelään suuria määriä lahjarahaa niin, ettei apu syventäisi korruptiota, arvioi Isomäki MTV:n ilmastosivujen kolumnissa.

Isomäki arvelee, että raha-avun päätyminen tarpeellisimpiin ja tärkeimpiin kohteisiin on epävarmaa. Erilaiset valtiolliset ja ei-valtiolliset kehitysyhteistyöjärjestöt ja yksityiset konsulttifirmat yrittävät saada oman osansa rahoista.

- On todennäköistä, että jokainen ilmastoapueuro joutuu pian taistelemaan tiensä melkoisen kujanjuoksun läpi, oikealta ja vasemmalta väliin tunkevia konsultteja ja YK-järjestöjä väistellen, jotta sillä olisi edes pieni mahdollisuus tulla käytetyksi jollakin sellaisella tavalla, joka todella torjuisi ilmaston lämpenemistä, kirjoittaa Isomäki.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39

SDP:n linjaukset pysyivät puoluejohdon näpeissä
26.05.2012 17:34

Hyrian johtava rehtori: Surmatut priimusoppilaita, ampujasta ei tietoa
26.05.2012 17:23

Mopoilijateini puhalsi törkeät promillelukemat
26.05.2012 16:59

Valkeakoskella vakava puukotus
26.05.2012 16:37