Kotimaa

Espooseen halutaan päivähoitopaikkatakuu

12.11.2009 09:08
Espooseen halutaan päivähoitopaikkatakuu

Espooseen halutaan käyttöön päivähoitopaikkatakuu. Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnalle tehdyn esityksen mukaan vanhemmat voivat keskeyttää lapsen päivähoidon tilapäisesti esimerkiksi äitiys- ja vanhempainloman tai hoitovapaan ajaksi.

Espoon kaupunki sitoutuisi tietyin ehdoin järjestämään lapselle hoitopaikan entiseen päiväkotiin ja mahdollisuuksien mukaan myös perhepäivähoitoon seuraavan toimintavuoden elokuussa. Perheiden valintaan kotihoidon ja päivähoidon välillä vaikuttaa sisarusten mahdollisuus jatkaa myöhemmin entisessä hoitopaikassa.

Päivähoitopaikkatakuun arvioidaan kannustavan perheitä ottamaan lapsensa pois päivähoidosta ja käyttämään vaihtoehtoisesti avoimen varhaiskasvatuksen palveluja (kerhot, avoimet päiväkodit, asukaspuistot).

Päivähoitopaikkatakuun edellytyksenä on, että lapsi on ollut hoidossa vähintään neljä kuukautta ennen hoidon keskeyttämistä ja että keskeyttäminen jatkuu yhtäjaksoisesti vähintään neljä kuukautta. Päivähoidon keskeyttämisen perusteena voi vanhempainvapaiden lisäksi olla mm. vuorotteluvapaa, sairausloma, lomautus tai työttömyys.

Lasten kodinhoitotuen ehtoja muutetaan Espoossa ensi vuoden alusta. Espoo-lisää maksetaan vain, jos perheen kaikki alle kouluikäiset lapset hoidetaan kotona.

Lautakunta käsittelee asiaa ensi viikon torstaina. Mikäli esitys hyväksytään, päivähoitopaikkatakuusopimuksia aletaan tehdä 1.1.2010 alkaen niin, että päivähoitopaikkatakuu voi toteutua ensimmäisen kerran elokuussa 2010.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39

SDP:n linjaukset pysyivät puoluejohdon näpeissä
26.05.2012 17:34

Hyrian johtava rehtori: Surmatut priimusoppilaita, ampujasta ei tietoa
26.05.2012 17:23

Mopoilijateini puhalsi törkeät promillelukemat
26.05.2012 16:59

Valkeakoskella vakava puukotus
26.05.2012 16:37