Kotimaa

Kotietsinnät jatkuvat Kouvolassa MTV3 Katsomo

Julkaistu 11.11.2009 19:31 (päivitetty 22:38)
Kotietsinnät jatkuvat Kouvolassa

Kotietsinnät jatkuvat MTV:n toimittajan Johanna Tuurin mukaan edelleen Kouvolassa. Jo seitsemän ihmistä on otettu kiinni laajan laittoman maahantulon järjestämisestä. Epäiltyinä on Kiinan ja Suomen kansalaisia. Rajavartiolaitos ja poliisi tekivät tänään aamupäivällä yhtäaikaisesti massiivisen tehoiskun sekä China-Centeriin että useaan yksitysasuntoon.

- Nyt viranomaiset ovat lähinnä kiinnostuneita China Centerissä olevien kiinalaisten maassaolon edellytyksistä, Tuuri kertoo Kouvolasta.

Kiinalaissuomalaisen rikollisryhmän epäillään hankkineen kymmeniä oleskelulupia väärin perustein. Tuurin mukaan oleskeluluvat on haettu yritystoiminnan pyörittämiseen eli pääsosin China Centeriin.

- Niitä on kaupattu kiinalaisille, jotka ovat halunneet tulla Suomeen tai ylipäätään Schengen-alueelle. Suomesta kiinalaiset haluavat ovat tiettävästi halunneet matkata eteenpäin Euroopan kiinalaisyhteisöjen luo. Tutkinnan alla on jopa tuhat myönnettyä viisumia ja 120 oleskelulupaa. Viranomaisilla riittää työtä selvittää, kuinka paljon viisumeista kuuluu epäiltyyn rikokseen, Tuuri kertoo.

Tuurin mukaan viranomaiset ovat kertoneet, että myös China Centerissä on muutama henkilö, jotka ovat tulleet maahan laittoman järjestelyn turvin.

Katso Johanna Tuurin raportti Kouvolasta

(MTV3)

Lue myös: Poliisi ratsasi tämä China Centerin - seitsemän kiinni

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39

SDP:n linjaukset pysyivät puoluejohdon näpeissä
26.05.2012 17:34

Hyrian johtava rehtori: Surmatut priimusoppilaita, ampujasta ei tietoa
26.05.2012 17:23

Mopoilijateini puhalsi törkeät promillelukemat
26.05.2012 16:59

Valkeakoskella vakava puukotus
26.05.2012 16:37