Kotimaa

Sitra kaavailee kunnille miljardien säästöjä palvelumallillaan

Julkaistu 11.11.2009 09:24 (päivitetty 09:56)
Sitra kaavailee kunnille miljardien säästöjä palvelumallillaan

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra laskee, että kunnat voivat leikata merkittävästi kustannuksiaan, mikäli Sitran puuhaama palvelukeskusmalli toteutuu.

Ohjelmajohtaja Antti Kivelä esitteli MTV3:n Huomenta Suomessa Sitran kunnille ehdottamaa kahta valtakunnallista palvelukeskusta.

- Mikäli puolet Suomen kunnista lähtisi tähän hankkeeseen mukaan, voisi kuntien menoja kasvua leikata jopa neljä miljardia euroa seuraavan viiden vuoden aikana, Kivelä sanoi.

Sitra kaavailee kunnille miljardien säästöjä palvelumallillaan

Katso Sitran ohjelmajohtajan Antti Kivelän haastattelu

  • (Huomenta Suomi 11.11.2009)

 

Palvelumalleissa on kyse kahdesta kuntien omistamasta, osakeyhtiömuotoisesta palvelukeskuksesta. Tietotekniikkaan sekä talous- ja henkilöstöhallintoon keskittyvät palvelukeskukset vähentäisivät Kivelän mukaan kuntien päällekkäistä työtä, jolloin resursseja siirtyisi hallinnosta esimerkiksi hoivatyöhön.

Sitra teki alkuvuoden aikana esiselvityksen yli 20 kunnan ja kuntayhtymän sekä Kuntaliiton ja valtion kanssa palvelumallista. Kivelän mukaan 150 kuntaa on ilmoittanut haluavansa jatkoneuvotteluihin.

Ensimmäisten palveluiden olisi määrä olla tuotannossa jo ensi vuoden puolivälissä.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39

SDP:n linjaukset pysyivät puoluejohdon näpeissä
26.05.2012 17:34

Hyrian johtava rehtori: Surmatut priimusoppilaita, ampujasta ei tietoa
26.05.2012 17:23

Mopoilijateini puhalsi törkeät promillelukemat
26.05.2012 16:59

Valkeakoskella vakava puukotus
26.05.2012 16:37

Hyvinkään ampumisen silminnäkijä: Ei siinä ehtinyt oikein mitään tekemään, olin paniikissa
26.05.2012 16:32