Kotimaa

Finnairin lentäjälakon välttämisestä neuvotellaan tänään

11.11.2009 05:53
Finnairin lentäjälakon välttämisestä neuvotellaan tänään

Ponnistelut Finnairin lentäjien lakon välttämiseksi jatkuvat tänään. Kiistan osapuolet kokoontuvat neuvottelupöytään valtakunnansovittelijan johdolla. Mikäli sopua ei synny, lentäjät aloittavat lakon ensi maanantaina.

Parhaillaan lentäjät käyvät työtaistelua ylityökiellon voimin. Eilen Finnair joutui perumaan ylityökiellon vuoksi neljä ulkomaanlentoa ja yhden kotimaanlennon, ja tänään peruuntuvat vähintäänkin paluulennot samoista kohteista.

Jos lakko alkaa, se koskee Liikennelentäjäliiton mukaan sekä reitti- että lomalentoja. Finnair on kuitenkin ilmoittanut, että se yrittäisi lakosta huolimatta lentää mahdollisimman monia lentoja. Ohjaamossa istuisivat tällöin esimerkiksi lentäjätaustaiset esimiehet tai yhtiön ulkopuoliset lentäjät.

Liikennelentäjäliiton mukaan kiistassa on kyse ennen kaikkea ulkopuolisen työvoiman käytöstä eli siitä, lentävätkö Finnairin koneita muutkin kuin yhtiön omat työntekijät. Työnantajan julkisuudessa esittämiin kustannussäästöihin liitto ilmoitti suostuvansa jo viime viikolla.

(MTV3 - STT)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39

SDP:n linjaukset pysyivät puoluejohdon näpeissä
26.05.2012 17:34

Hyrian johtava rehtori: Surmatut priimusoppilaita, ampujasta ei tietoa
26.05.2012 17:23

Mopoilijateini puhalsi törkeät promillelukemat
26.05.2012 16:59

Valkeakoskella vakava puukotus
26.05.2012 16:37

Hyvinkään ampumisen silminnäkijä: Ei siinä ehtinyt oikein mitään tekemään, olin paniikissa
26.05.2012 16:32