Kotimaa

Helsingin keskustan vesijohtoverkolle suurkartoitus MTV3 Katsomo

09.11.2009 12:54
Helsingin keskustan vesijohtoverkolle suurkartoitus

Helsingin Vesi ryhtyy kartoittamaan vesijohtoputkiston kuntoa eilisen suurvuodon takia. Tuotantoinsinööri Sami Sillstén sanoo, että Rautatientorin vesivahingon aiheuttaneiden putkien kaltaisista rakenteista tehdään nyt selvitys.

Sillsténin mukaan urakka on mittava. Kaikkein vanhinta vesijohtoverkko on ydinkeskustan alueella, jossa on myös rautatieaseman tapaan raskaan liikennekuorman rasittamia putkia. Eilen pettänyt putki oli vuodelta 1967, mutta huomattavasti vanhempaakin linjastoa löytyy.

- Esimerkiksi nyt pettänyttä putkea vastapäätä Makkaratalon edessä oleva putki on satavuotias. Nämä ovat tapauskohtaisia ja vaativat selvittelyä, Sillstén sanoo.

Kartoitustyö on tarpeen, sillä kaikkein vanhimpien putkien rakenteellisista ratkaisuista ei välttämättä ole kunnollisia tietoja.

Rautatientorin vuoto äityi erityisen vaaralliseksi, sillä putkea ympäröivässä betonisessa kanavassa oli jostain syystä miehenmentävä reikä. Ilman reikää vesi olisi noussut kadulle, kuten vuototilanteissa pitäisi.

Sillsténin mukaan Helsingin Vesi tekee parhaillaan myös esiselvitystä putken pettämisen syistä. Yksittäistä syytä putken hajoamiselle ei ehkä löydy.

- Vaikea sanoa, voiko tällaista tapahtua uudelleen. Putkia risteilee ja lisää maanalaista tilaa rakennetaan koko ajan. Ydinkeskusta alkaa kohta olla reikäjuustoa.

Katso Pauli Poutasen juttu

(MTV3 - STT)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39

SDP:n linjaukset pysyivät puoluejohdon näpeissä
26.05.2012 17:34

Hyrian johtava rehtori: Surmatut priimusoppilaita, ampujasta ei tietoa
26.05.2012 17:23

Mopoilijateini puhalsi törkeät promillelukemat
26.05.2012 16:59

Valkeakoskella vakava puukotus
26.05.2012 16:37

Hyvinkään ampumisen silminnäkijä: Ei siinä ehtinyt oikein mitään tekemään, olin paniikissa
26.05.2012 16:32