Kotimaa

Asiantuntija: Sikainfluenssan vaaroja liioitellaan

07.11.2009 13:51
Asiantuntija: Sikainfluenssan vaaroja liioitellaan

Professori Heikki Peltola Helsingin yliopistosta pitää sikainfluenssan vaaroja liioiteltuina. Radio Novan haastattelema Peltola ei halua vähätellä sikainfluenssan vaaroja, mutta kehottaa ihmisiä pitämään taudin mittakaavan mielessä.

Peltola muistuttaa, että sikainfluenssa ei ole levinnyt niin ärhäkästi kuin hengitystieinfektiot yleensä. Hänen mukaansa myös tilastot osoittavat, että kuolemantapauksia sikainfluenssassa on vähemmän kuin esimerkiksi kausi-influenssassa.

Sikasyntyiseen influenssaan on maailmanlaajuisesti kuollut kaikkiaan noin 6 500 ihmistä.

- Sikainfluenssaan on kuollut hyvin vähän ihmisiä verrattuna esimerkiksi kausi-influenssaan. Suomessa tavallinen kausi-influenssa aiheuttaa 1000 kuolemaa keskimäärin vuodessa, eikä siitä hirveästi kohkata. Meiltä puuttuu vielä 998 kuolemaa, jotta me pääsisimme edes tavallisen kausi-influenssa tasolla kuolemissa mitattuna.

Peltola kuitenkin painottaa, että ikäryhmä on sikainfluenssassa eri kuin kausi-influenssassa.

- Kyllä muutamia kuolemantapauksissa vielä tulee, mutta ei puhettakaan, että mitään tuhansia kuolemia Suomessa tämän taudin takia.

Miksi sitten sikainfluenssa ei tartu iäkkäisiin ihmisiin niin helposti?

- Sitä on tutkittu paljon tämän puolen vuoden aikana. Näyttää siltä, että varsinkin 65-vuotta täyttäneet ihmiset ovat jo kokeneet niin monta tarpeeksi lähellä olevaa virusinfektiota, että sikainfluenssavirus ei kykene puremaan heihin. Kaikki alle 40-luvulla syntyneet ovat hyvin suojassa virukselta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee rokotusta kaikille suomalaisille. Epidemian takia etenkin riskiryhmiin kuuluvien olisi saatava rokotus mahdollisimman pian.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39

SDP:n linjaukset pysyivät puoluejohdon näpeissä
26.05.2012 17:34

Hyrian johtava rehtori: Surmatut priimusoppilaita, ampujasta ei tietoa
26.05.2012 17:23

Mopoilijateini puhalsi törkeät promillelukemat
26.05.2012 16:59

Valkeakoskella vakava puukotus
26.05.2012 16:37

Hyvinkään ampumisen silminnäkijä: Ei siinä ehtinyt oikein mitään tekemään, olin paniikissa
26.05.2012 16:32