Kotimaa

Ylilääkäri: Torniossa menehtynyt tyttö olisi pitänyt ottaa sairaalahoitoon

05.11.2009 17:14
Ylilääkäri: Torniossa menehtynyt tyttö olisi pitänyt ottaa sairaalahoitoon

Länsi-Pohjan keskussairaalan päivystyspoliklinikan ylilääkäri Tapio Åmanin mukaan maanantaina menehtynyt torniolaistyttö olisi pitänyt ottaa sairaalahoitoon.

Åmanin mukaan kuolleen tytön vanhemmat käyttivät lastaan Tornion terveyskeskuksen vastaanotolla, mistä hänet lähetettiin takaisin kotihoitoon. Vanhemmat olivat yhteydessä yhteispäivystykseen sen jälkeen kahdesti.

Puhelinneuvontaa antaneet hoitaja ja lääkäri tekivät päätöksen olla ottamatta tyttöä sairaalahoitoon omien toimintaohjeidensa pohjalta tekemänsä tilannearvion perusteella.

- Tytön vanhemmat toimivat asianmukaisesti ja olivat yhteydessä terveyskeskukseen ja yhteispäivystykseen. Myös puhelinneuvontaa antaneet henkilöt toimivat ohjeiden mukaisesti. Nyt jälkikäteen asiaa arvioiden olisi tietysti pitänyt toimia toisin ja ottaa hänet sairaalahoitoon, Åman sanoo Ylen haastattelussa.

Myös Länsi-Pohjan keskussairaalan infektiolääkäri on sitä mieltä, että sikainfluenssaan kuolleen torniolaistytön tapauksessa toimittiin hoito-ohjeiden mukaisesti.

Sairastuneen tytön taudinkuva muuttui dramaattisesti maanantain aikana, eikä häntä enää pystytty pelastamaan. Länsi-Pohjan keskussairaalan infektiolääkäri Ulla Kaukoniemi arvioi MTV:n uutisille, että vanhemmat toimivat annettujen ohjeiden mukaisesti.

- Torniolaistytön vanhemmat olivat käyttäneet lasta terveyskeskuksessa ja olivat myös olleet yhteydessä yhteyspäivystyksen puhelinneuvontaan. Vanhemmat ovat toimineet aivan annettujen ohjeiden mukaisesti.

Tyttö kuoli erittäin vaikeaan yleistulehdukseen, joka romahdutti hänen tilansa erittäin nopeasti.

(MTV3)

Lue myös:

Suomi ei vapauta sikainfluenssalääkkeitä käsikauppaan

Sairaalat siirtävät leikkauksia sikainfluenssan takia

Sikainfluenssalähetyksellä jättiyleisö

Sikainfluenssaan menehtynyt tyttö kuoli viidessä päivässä

Turku ei saa rokottaa pikkulapsia etuajassa

THL: Kaikkien suomalaisten rokottaminen todennäköistä

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39

SDP:n linjaukset pysyivät puoluejohdon näpeissä
26.05.2012 17:34

Hyrian johtava rehtori: Surmatut priimusoppilaita, ampujasta ei tietoa
26.05.2012 17:23

Mopoilijateini puhalsi törkeät promillelukemat
26.05.2012 16:59

Valkeakoskella vakava puukotus
26.05.2012 16:37

Hyvinkään ampumisen silminnäkijä: Ei siinä ehtinyt oikein mitään tekemään, olin paniikissa
26.05.2012 16:32

Tuomioja: Islannin Nato-jäsenyys ei este ilmavalvonnalle
26.05.2012 16:24