Kotimaa

Keskusta hautaa haaveet syksyn ministerikierrätyksestä MTV3 Katsomo

Julkaistu 05.11.2009 16:44 (päivitetty 19:33)
Keskusta hautaa haaveet syksyn ministerikierrätyksestä

Keskusta on haudannut eduskuntaryhmässä virinneet haaveet ministerikierrätyksestä tältä syksyltä. Keskustan ryhmäjohtajan Timo Kallin (kuvassa) mielestä kierrätyskeskustelu on eduskuntaryhmän osalta nyt loppuun käyty.

Kallin mukaan ryhmän kokouksessa ministerikierrätyksestä käyttivät puheenvuoron vain hän, keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen ja kolmas henkilö, jota Kalli ei halunnut kertoa.

  • Keskustan "kasvojenkohotus"
  • MTV3:n politiikan toimittaja Eeva Lehtimäki arvioi, että yksi asia, joka keskustan ministerikierrätystä voisi mahdollisesti polkaista käyntiin, olisi Kelan nykyisen johtajan Jorma Huuhtasen jääminen eläkkeelle. Tällöin Kelan johtoon voitaisiin istuttaa nykyinen sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä. Samalla muut keskustan kuusikymppiset konkariministerit joutuisivat pohdinnan alle.
  • Lehtimäki arvelee, että mikäli keskusta ei kuitenkaan ministereitään kierrätä, eräänlaista "kasvojenkohotusta" puolue voisi saada vaihtamalla eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli tai varapuhemies Seppo Kääriäinen uusiin nimiin. Varmaa Lehtimäen mukaan on kuitenkin se, että henkilöuutiset keskustan ympärillä tulevat jatkumaan ensi vuoden alussa, kun Vanhaselle odotetaan haastajia ensi kesän puoluekokoukseen. Esimerkiksi ympäristöministeri Paula Lehtomäki on luvannut tuolloin ilmoittaa, lähteekö hän tavoittelemaan puolueen puheenjohtajuutta.
  • Keskustelu keskustan ministerikierrätyksestä lähti käyntiin vauhdilla, mutta lopahti pääministeri Matti Vanhaseen. Vanhanen sanoi jo eilen, ettei hän tässä vaiheessa aio vaihtaa ministereitä pelkistä imago-syistä. Politiikan toimittaja Eeva Lehtimäen mukaan tällöin olisikin näyttänyt siltä, että Vanhasen asema oman eduskuntaryhmänsä piirissä ei olisikaan niin vahva, kuin pääministeri on antanut ymmärtää.
  • Lehtimäen mukaan jo puolitoista vuotta vellonut vaalirahakohu on aiheuttanut keskustan riveissä niin syvää pahoinvointia ja huolta puolueen imagosta, että ministerikierrätys keksittiin ikäänkuin pelastajaksi. Lisäksi median huomio saatiin ministerikierrätyspuheiden kautta ainakin hetkeksi pois keskustaa ryvettäneestä vaalirahauutisoinnista.
  • (MTV3)

 

Kierrätyskeskustelun lopettaminen on Kallin mukaan hänen oma tulkintansa. Hän arvioi kuitenkin, ettei ole mitään syytä epäillä ryhmän noudattavan toivetta.

Vanhanen myönsi ryhmän kokouksen jälkeen, että varmaan haluja ministerikierrätykseen on. Syksyllä nykyisillä ministereillä on kuitenkin kädet täynnä töitä, joten mahdollinen kierrätys siirtyy ensi vuoden puolelle.

- Ensi vuoteen liittyy tekijöitä, joita kannattaa tässä suhteessa odottaa, Vanhanen sanoi, mutta kieltäytyi täsmentämästä mitä tarkoittaa.

Puheet ministerikierrätyksestä lähtivät liikkeelle maanantaina Kallin radiohaastattelusta, jossa hän kertoi eduskuntaryhmässä olevan kierrätystoiveita. Kalli kertoi keskustelleensa asiasta tänään Vanhasen kanssa.

- Me olemme tulleet yhteiseen johtopäätökseen ja luotan hänen harkintakykyynsä. Ryhmä luottaa pääministeriin ja ryhmän puheenjohtajaan, Kalli sanoi.

Tyytymättömyys perustui vaalirahoitukseen

Kallin mukaan eduskuntaryhmässä esillä ollut tyytymättömyys ja odotukset on nyt rekisteröity ja otettu huomioon. Tyytymättömyys perustui muun muassa vaalirahoituskohuun.

- Tässä viime viikkojen aikana on käyty kaikenlaista keskustelua ja varmaan tämä kierrätyskeskustelu ehkä sai ylisuuria piirteitä, Kalli sanoi.

Kalli kieltäytyi ottamasta kantaa siihen, milloin keskusta mahdollisesti palaa ministerikeskusteluun. Hänen oma asemansa eduskuntaryhmän puheenjohtajana on puntarissa helmikuussa, kun eduskunta kokoontuu vuoden 2010 valtiopäiville ja valitsee eduskuntaryhmien johtajistot sekä myös puhemiehen ja varapuhemiehet.

(MTV3 - STT)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39

SDP:n linjaukset pysyivät puoluejohdon näpeissä
26.05.2012 17:34

Hyrian johtava rehtori: Surmatut priimusoppilaita, ampujasta ei tietoa
26.05.2012 17:23

Mopoilijateini puhalsi törkeät promillelukemat
26.05.2012 16:59

Valkeakoskella vakava puukotus
26.05.2012 16:37

Hyvinkään ampumisen silminnäkijä: Ei siinä ehtinyt oikein mitään tekemään, olin paniikissa
26.05.2012 16:32

Tuomioja: Islannin Nato-jäsenyys ei este ilmavalvonnalle
26.05.2012 16:24