Suomen hallitus hyväksyy Itämeren kaasuputken
![]() |
MTV3 - Pauli Poutanen
Suomen hallitus on antanut suostumuksensa Nord Stream -yhtiön suunnitelmalle rakentaa kaasuputki Suomen talousalueelle.
Hallituksen päätös ei kuitenkaan ole sama asia kuin lupa rakentaa putki. Töiden aloittaminen on kiinni ympäristöviranomaisista - aikaisintaan lupa voi tulla vuoden loppuun mennessä.
Suunnitelmien mukaan putki kulkee noin 375 kilometriä Suomen talousvyöhykkeen sisällä. Hallituksen lupa ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita että asia on selvä, sillä putken rakennusluvista päättää Länsi-Suomen ympäristölupavirasto. Virastosta kerrotaan, että lupaharkinta tehdään aikaisintaan tämän vuoden lopussa.
Merenpohjan miinojen varalta räjäytyssuunnitelma
Nykyinen suunnitelma kaasuputken rakentamiselle on alkuperäistä ympäristöystävällisempi - joskaan ei haitaton. Yksi kipupiste putkitöille on merenpohjassa makaavat sodanaikaiset miinat, joiden varalta oli tehty iso räjäytyssuunnitelma.
Nyt töitä on aikomus tehdä tehdä ankkuroimattomien alusten avulla, joten suurelta miinasavotalta vältytään. Räjäytyksistä ei suurta harmia Itämerelle tule, mutta merenpohjaan kerrostuneet saasteet ovat ongelma.
(MTV3)
Lue myös:
Ruotsin hallitus näytti vihreää valoa Itämeren kaasuputkelle














Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.