H1N1-rokotteen säännöstely kuumentaa tunteita 
![]() |
MTV3 - Jussi Sippola
Sikainfluenssarokotteiden säännöstely vain riskiryhmille herättää närää. Moni riskiryhmiin kuulumaton olisi halukas saamaan rokotteen vaikkapa ulkomaanmatkan takia.
Esimerkiksi Espoossa monet ovat harmistuneet rokotteen saannin rajoituksista.
|
- Valituksia on tullut, sanoo Espoon tartuntatautilääkäri Stiina Zitting.
- Asia on herättänyt paljon tunteita molemmin puolin. Mielellään sitä antaisi rokotteen kaikille halukkaille, mutta se ei ole mahdollista.
Rokotusjärjestyksessä ensimmäisinä ovat muun muassa raskaana olevat naiset, pienet lapset ja terveydenhuollon henkilöstö.
Edes THL ei tiedä, paljonko rokotetta saadaan
Zittingin mukaan rokotteiden antamista hankaloittaa myös se, ettei käytettävissä olevista rokotemääristä ole varmaa tietoa.
- Edes Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ei tiedä, kuinka paljon rokotetta saadaan Suomeen, Zitting valittelee.
Tämän takia rokotusohjelman suunnitteleminen on vaikeaa.
- Tieto rokotteiden määrästä tulee niin myöhään. Esimerkiksi vasta eilen tuli tieto, että ensi viikoksi saamme 8 500 rokoteannosta. Tämän mukaan sitten ruvetaan laskemaan, kenelle rokotetta riittää.
Näillä näkymin riskiryhmät saadaan rokotettua vuoden loppuun mennessä, ja ensi vuoden puolella rokotetta voidaan jakaa loppuväestölle.
Kysy mitä vain sikainfluenssasta
Sikainfluenssa kiihtyy etelässä
Katso Mari Haaviston juttu ja THL:n Tuija Leinon kommentit (Seitsemän uutiset 4.11.2009):














Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.