Kotimaa

HIV-pikatestauksen jatko vaakalaudalla MTV3 Katsomo

Julkaistu 02.11.2009 18:39 (päivitetty 22:37)
HIV-pikatestauksen jatko vaakalaudalla

AIDS-tukikeskukset saattaavat joutua luopumaan hiv-testauksesta ensi vuoden jälkeen. Syy tähän on rahoittajan RAY:n linjaukset.

RAY:n mukaan hiv-testaus tekeminen kuuluu julkisen terveydenhuollon piiriin. Tukikeskuksissa hiv-testin voi tehdä anonyymisti, minkä takia erityisesti riskiryhmään kuuluvat käyttävät palvelua.

AIDS-tukikeskuksessa Helsingissä tehdään runsaat tuhat hiv-pikatestiä vuodessa.

Palvelua käyttävät yleensä sellaiset kansalaiset, jotka eivät halua mennä testattavaksi terveyskeskukseen. Yleisin syy on epäluottamus julkista terveydenhoitoa kohtaan - tukikeskuksessa testin voi tehdä anonyymisti.

- Terveydenhuolto ei useinkaan pysty tarjoamaan nimetöntä testausta. Lisäksi meille hakeutuu todellisia riskikäyttäytyjiä eli meillä todetaan positiivisia testituloksia todella paljon suhteutettuna meillä otettujen hiv-testien määrään, AIDS-tukikeskuksen toiminnanjohtaja Corinne Bjorkheim kertoo MTV:n uutisille.

AIDS tukikeskuksia on Helsingin lisäksi Tampereella, Turussa ja Oulussa. Viime vuonna niissä tehtiin hiv- pikatestejä noin 2300.

Testaus on vaarassa loppua ensi vuoden jälkeen. RAY:n suunnitelma lopettaa yleisavustuksien jakaminen säätiöille ja korvata ne korvamerkityllä tuella on osumassa testaukseen.

Tukikeskuksia pyörittävä hiv-säätiö saa RAY:n yleisavustusta ja kohdennettuja avustuksia, yhteensä tällä hetkellä noin miljoona satatuhatta euroa vuodessa.

Terveydenhuollossa pidetään tärkeänä, että hiv-testit voisivat jatkua myös tukikeskuksessa.

- Kyllä nyt pitäisi miettiä kaksi kertaa, tämä sarka on varsin laaja. Testauksen loppuminen olisi valitettavaa jo senkin takia, että teemme hyvää yhteistyötä, kaupunginepidemiologi Hannele Kotilainen toteaa.

RAY:n mielestä tukikeskuksien voimavarat pitää kohdentaa ennaltaehkäisevään työhön. Säätiö ja rahoittaja neuvottelevat asiasta ensi keväänä, lopullinen linja ratkeaa runsaan vuoden päästä kun vuoden 2011 avustuksista päätetään.

Katso Pauli Poutasen juttu

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39

SDP:n linjaukset pysyivät puoluejohdon näpeissä
26.05.2012 17:34

Hyrian johtava rehtori: Surmatut priimusoppilaita, ampujasta ei tietoa
26.05.2012 17:23

Mopoilijateini puhalsi törkeät promillelukemat
26.05.2012 16:59

Valkeakoskella vakava puukotus
26.05.2012 16:37

Hyvinkään ampumisen silminnäkijä: Ei siinä ehtinyt oikein mitään tekemään, olin paniikissa
26.05.2012 16:32

Tuomioja: Islannin Nato-jäsenyys ei este ilmavalvonnalle
26.05.2012 16:24

Pyöräilijä kuoli törmäyksessä pakettiautoon Kouvolassa
26.05.2012 16:10

Puhemies Heinäluomalta surunvalittelut Hyvinkäälle
26.05.2012 15:57