Kotimaa

Poikien puhelimeen soittovyöry

Julkaistu 02.11.2009 10:05 (päivitetty 10:39)
Poikien puhelimeen soittovyöry

Pojilla on suuri tarve saada puhua aikuisten kanssa. Pojat soittavat Väestöliiton Poikien puhelimeen jopa 8000 kertaa kuukaudessa. Puhelimeen vastaavat ammattilaiset ehtivät kuitenkin jutella kuukaudessa enimmillään 2400 pojan kanssa.

Moni soittaja on yksinäinen poika, joka kaipaa aikuisen ihmisen mielipiteitä. Yleensä pojat tarttuvat luuriin iltapäivällä ja kyselevät esimerkiksi seksistä, seurustelusta, homoseksuaalisuudesta tai omasta kehosta. Osa pojista haluaa jutella myös esimerkiksi seksuaalisesta väkivallasta ja riippuvuuksista.

Soittajien joukossa on poikia, joilla on vakavia ongelmia. Puhelimesta heitä ohjataan eteenpäin ja vaikeimmin oirehtiville yritetään järjestää kriisiapua.

Väestöliiton asiantuntijoiden mukaan Suomessa on liian vähän pojille suunnattuja palveluja, vaikka ennaltaehkäisevien palvelujen tarve on suuri.

Alle 20-vuotiaille pojille ja nuorille miehille tarkoitettu Poikien puhelin aloitti toimintansa elokuussa 2007.

(MTV3 - STT)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39

SDP:n linjaukset pysyivät puoluejohdon näpeissä
26.05.2012 17:34

Hyrian johtava rehtori: Surmatut priimusoppilaita, ampujasta ei tietoa
26.05.2012 17:23