Kotimaa

Vihreät: Suomeen tarvitaan satatuhatta uutta yritystä

29.11.2009 14:04
Vihreät: Suomeen tarvitaan satatuhatta uutta yritystä

Vihreiden mielestä Suomeen tarvitaan satatuhatta uutta yritystä. Puolueen mukaan Suomessa on edelleen eurooppalaisessa vertailussa vähän yrityksiä, vaikka yritysten määrä onkin viime vuosina kasvanut.

- Vihreät asettavat tavoitteekseen, että Suomeen saadaan seuraavan kymmenen vuoden aikana satatuhatta uutta yritystä, sanoo Vihreiden pk-yrittäjyysohjelman puheenjohtaja Kristian von Essen.

Puolueen mukaan yrittäjäksi ryhtymisen ja ensimmäisen ihmisen palkkaamisen kynnystä on madallettava. Lisäksi starttirahalle on myös jatkossa löydyttävä tarvittavat määrärahat. Myös työnantajavelvoitteet olisi voitava hoitaa nykyistä helpommin.

- Myös valtion valtion myöntämät tuet ja lainat, jotka monesti mahdollistavat ensimmäisen työntekijän palkkaamisen, pitäisi saada yhdeltä luukulta, jatkaa von Essen.

Vihreiden mielestä myös yrittäjien sosiaali- ja eläketurvaa on parannettava ja yrittäjän sairauspäivärahan karenssiaikaa lyhennettävä yhteen päivään.

Myös verotusta on rukattava niin, että se kannustaa tutkimukseen ja kehitykseen.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39

SDP:n linjaukset pysyivät puoluejohdon näpeissä
26.05.2012 17:34

Hyrian johtava rehtori: Surmatut priimusoppilaita, ampujasta ei tietoa
26.05.2012 17:23

Mopoilijateini puhalsi törkeät promillelukemat
26.05.2012 16:59