Kotimaa

Hengitysliiton hallitus jatkaa

28.11.2009 19:48

MTV3 - Mari Haavisto

Hengitysliiton hallitus jatkaa

Tänään kokoontunut Hengitysliiton valtuusto on päättänyt antaa luottamuslauseen liiton hallitukselle. Näin ollen samainen hallitus jatkaa työtään liiton ongelmista huolimatta. Myös jo eroanomuksensa jättänyt hallituksen puheenjohtaja Hannu Puolijoki palaa hallituksen keulahahmoksi.

Hengitysliiton valtuuston kokouksessa käytiin kiivas keskustelu viime aikojen tapahtumista. Niin koulutuskeskus Anttolanhovin homeongelmat kuin hallituksen toiminta nostattivat monia puheenvuoroja.

Valtuuston puheenjohtajan Aila Väisäsen mukaan kokouksessa päätettiin kuitenkin yksimielisestä jatkaa samaan malliin kuin aikaisemminkin.

- Me saimme tarpeeksi vahvistusta sille, että kaikki ongelmat on korjattu, Väisänen toteaa.

Liiton ongelmat nousivat esille lokakuussa, kun MTV:n 45 minuuttia -ohjelma kertoi, miten hengityssairaiden etujärjestönä toimivan Hengitysliiton kuntoutuskeskuksessa on homeongelmia. Tällä viikolla 45 minuuttia -ohjelmassa kerrottiin, että liitto on tiennyt ongelmista jo 2000 vuodesta alkaen, mutta ei ole korjannut niitä kaikkia.

Eilen kävi ilmi, että myös liiton pääkonttorissa Helsingissä on ollut homeongelmia. Liitto haki niitä varten korjaustukea Raha-automaattiyhdistykseltä, mutta veti anomuksen myöhemmin pois. Hengitysliitto on muutenkin sekasorrossa sekä taloudellisten että henkilöstöongelmien vuoksi.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39

SDP:n linjaukset pysyivät puoluejohdon näpeissä
26.05.2012 17:34

Hyrian johtava rehtori: Surmatut priimusoppilaita, ampujasta ei tietoa
26.05.2012 17:23

Mopoilijateini puhalsi törkeät promillelukemat
26.05.2012 16:59