Kotimaa

Papu ja Pöhnä palkitaan ihmishenkien pelastamisesta

Julkaistu 27.11.2009 11:19 (päivitetty 12:02)

MTV3 - Sanna Pietiläinen

Kuusi koiraa saa tänä vuonna Kennelliiton sankarikoira-arvon. Ja palkittavat ovat: sekarotuinen Pöhnä, kääpiömäyräkoira Papu, kultainennoutaja Alma, valkoinenpaimenkoira Figo, poliisikoira, saksanpaimenkoira Otto ja collie Mio.

Koirat ovat muun muassa pelastaneet ihmishenkiä tulipaloista, usein oman henkensä uhalla. Esimerkiksi Papu-koira pelasti perheen tulipalosta, mutta joutui sen jälkeen itse koirien teho-osastolle.

Mäyräkoira Papu johdatti haukullaan perheen äidin shokkiin joutuneen tyttären luo, kun tuli oli päässyt kotona irti. Äiti ja tytär pääsivät ajoissa ulos räjähdysmäisesti levinneen palon tieltä. Palokunta pelasti Papun palavasta talosta. Papu taisteli hengestään Viikin eläinsairaalan teho-osastolla - ja selvisi.

Koirat: Arvonimeä ei voi syödä, mutta omistajan kiitos lämmittää

Koirat saavat juhlavassa tilaisuudessa Messukeskuksessa pystin ja sankarikoiran arvonimen, mutta parhaan palkinnon ne ovat jo urheasta toiminnastaan saaneet.

- Ihan sama kuinka monta ihmistä on ympärillä hurraamista, paras palkinto on omistajan kiitos, sanoo Kennelliiton viestinnästä Miia Puoskari.

Arvonimen saajista Pöhnä-koira hälytti perheen äidin auttamaan toisessa huoneessa epilepsiakohtauksen saanutta lasta.

Myös Figo ja Mio vainusivat tulipalon jo ennen palovaroittimia.

Kultainennoutaja Alma puolestaan opasti auttajat metsässä sairauskohtauksen saaneen isäntänsä luokse. Apu ei kuitenkaan ehtinyt paikalle ajoissa Alman ponnisteluista huolimatta.

Figo hälytti omistajansa haukkumalla huomaamaan tulipalon alun kodinhoitohuoneessa. Omistaja tukahdutti palonalun matolla. Mio puolestaan vainusi naapurin parvekkeella kytevän tulipalon, ja koiran toiminnan ansiosta kuuden asunnon luhtitalon vauriot jäivät huomattavasti vähäisemmiksi.

Otto pelasti dementikon

Poliisikoira Oton panos dementiaa sairastaneen vanhuksen etsinnöissä oli ratkaiseva. Vanhus oli lähtenyt palvelutalosta omille teilleen ja Otto johdatti poliisipartion vanhuksen luo tämän jälkiä seuraamalla.

Sankarikoirat palkitaan ensi kuun 12. päivä Helsingin Messukeskuksessa. Erillisen kunniamaininnan saavat collie Jade sekä englanninspringerspanieli Niksu.

Jade herätti omistajansa videolaitteen savutessa olohuoneessa ja ehkäisi nopealla toiminnallaan todennäköisesti tulipalon. Englanninspringerspanieli Niksu puolestaan suojeli omistajaperheensä kolmevuotiasta tytärtä vieraiden koirien hyökkäykseltä.

Suomen Kennelliitto on palkinnut sankarikoiria vuodesta 1997 lähtien. Sankarikoirat palkitaan ihmishenkien pelastamisesta.

Lue myös: Sankarikoira Papu pelasti tulipalosta parhaan kaverinsa, Miran

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39

SDP:n linjaukset pysyivät puoluejohdon näpeissä
26.05.2012 17:34

Hyrian johtava rehtori: Surmatut priimusoppilaita, ampujasta ei tietoa
26.05.2012 17:23

Mopoilijateini puhalsi törkeät promillelukemat
26.05.2012 16:59