Kotimaa

Hallitukselle huutia lautaskysymyksessä arkailusta MTV3 Katsomo

Julkaistu 27.11.2009 07:55 (päivitetty 08:46)
Hallitukselle huutia lautaskysymyksessä arkailusta

MTV3 - Päivi Talja

Huomenta Suomessa vierailleella valtiotieteen tohtori Jukka Tarkalla on selkeä kanta Suomen lautasongelmaan. Presidentillä ei hänen mukaansa ole enää mitään asiaa EU:n huippukokouksiin, vaan pääministerin kuuluu edustaa yksin.

Ensi tiistaina voimaan tuleva Lissabonin sopimus siirtää entistä enemmän Eurooppa-neuvostolle sellaisia asioita, jotka kuuluvat Suomessa pääministerin rooliin. Tosin sama asia on kahteen kertaan todettu myös perustuslakivaliokunnassa jo aiemmin, Tarkka muistuttaa.

- Tähän asti tässä on menetelty 'presidenttien lohdutussopimuksen' mukaisesti, jonka pääministeri Paavo Lipponen ja presidentti Martti Ahtisaari tekivät kauan aikaa sitten. Lähinnä näin on tehty sen vuoksi, että hallitus ei ole osannut nostaa kissaa pöydälle, Tarkka sanoo MTV3:n Huomenta Suomen haastattelussa.

Hallituksen olisi nyt Tarkan mielestä lopetettava presidentin myötäily ja tehtävä päätös selkeässä asiassa.

- Sen vuoksi he ovat hallituksessa, että joutuvat tekemään myös hankalia päätöksiä, Tarkka jyrähtää.

Seuraava EU:n huippukokous on jo 10. joulukuuta. Jos suomalaiset eivät saa ratkaistua asiaa itse, päätös voi tulla Tarkan mukaan jopa unionin puolelta.

- Se olisi erityisen noloa. Kyllä suomalaisten pitää ryhdistyä sen verran, että hoidetaan omat asiat.

Kysymykseen haetaan ratkaisua tänään.

Presidentti Tarja Halonen, pääministeri Matti Vanhanen ja ulkoministeri Alexander Stubb keskustelevat asiasta tänään yhteisessä tapaamisessa.

Presidentti ja pääministeri taistelevat vallasta

Katso valtiotieteen tohtori Jukka Tarkan haastattelu (Huomenta Suomi 27.11.2009)

BlogitLue Setä Arkadian blogi aiheesta

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39

SDP:n linjaukset pysyivät puoluejohdon näpeissä
26.05.2012 17:34

Hyrian johtava rehtori: Surmatut priimusoppilaita, ampujasta ei tietoa
26.05.2012 17:23

Mopoilijateini puhalsi törkeät promillelukemat
26.05.2012 16:59