Kotimaa

Sikainfluenssavirus jää meihin jylläämään

Julkaistu 26.11.2009 12:59 (päivitetty 13:03)
Sikainfluenssavirus jää meihin jylläämään

MTV3 - Sanna Pietiläinen - Kati Savander

Sikainfluenssavirus saattaa jäädä kiertämään väestöön pitkäksi aikaa koko väestön rokotuksesta huolimatta, sanoo dosentti Marjo Renko Oulun yliopistosta. Sosiaali- ja terveysministeriö ilmoitti tänään, että kaikki saavat halutessaan sikainfluenssarokotteen.

Renko sanoo, että pandemian huippu on jo saavutettu, mutta virus jatkaa jylläämistään.

- Mitä enemmän meillä on rokottamattomia ihmisiä - eli taudille alttiita ihmisiä - sen pidempään virus väestössä kiertää, sanoo Renko.

- Sikainfluenssatapausten määrä alkaa nyt laskea. Ennen terveiden aikuisten rokottamista ollaan varmasti pandemiahuippu ohitettu, Renko uskoo.

Dosentti Marjo Rengon mukaan tautihuipun jälkeen voi tulla vielä uusi sikainfluenssa-aalto, jolloin tautitapaukset hetkellisesti lisääntyvät, kuten on käynyt Meksikossa ja Yhdysvalloissa.

Koko kansan rokottaminen ja asiasta tiedottaminen on kuntien vastuulla. Rokotteen voi kuitenkin saada myös työterveyshuollosta.

Parhaillaan rokotetaan pieniä lapsia ja koululaisia. Yli 64-vuotiaat riskiryhmäläiset saavat rokotuksen ennen terveitä aikuisia.

Lue myös: Koko kansa rokotetaan sikainfluenssaa vastaan

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39

SDP:n linjaukset pysyivät puoluejohdon näpeissä
26.05.2012 17:34

Hyrian johtava rehtori: Surmatut priimusoppilaita, ampujasta ei tietoa
26.05.2012 17:23

Mopoilijateini puhalsi törkeät promillelukemat
26.05.2012 16:59