Kotimaa

Kajaanilla miljoonien arvoisia kirjausvirheitä

25.11.2009 12:22
Kajaanilla miljoonien arvoisia kirjausvirheitä

Kajaanin kirjanpidosta on paljastunut jälleen uusi miljoonavirhe, joka kasvattaa kaupungin talouden alijäämää yli 2 miljoonalla eurolla, kirjoittaa Kainuun Sanomat. Pelkästään tänä vuonna Kajaanille on kertynyt alijäämää yli 20 miljoonaa euroa.

Nyt ilmi tullut 2,14 miljoonan euron alijäämä on peräisin kaupungin ja puolustusvoimien maakaupoista, jotka tehtiin viime vuoden lopulla. Kaupunki myi tuolloin puolustusvoimille Kassunkurun alueen. Kaupan kohteena olleen maa-alueen pinta-ala on 1 865 hehtaaria.

Kaupungin kaupasta saama 3,3 miljoonaa euroa merkittiin kirjanpidossa kokonaisuudessaan tuloksi.

– Tasearvo oli nolla, kun se oikea arvo olisi ollut 2 miljoonaa. Nyt kirjanpidollinen tulos näyttää yli 2 miljoonaa euroa parempaa tulosta kuin mitä se oikeasti olisi, sanoo tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Paavo Enroth (kok.) Kainuun Sanomissa. Hän sai asiasta tiedon maanantaina.

Lehden mukaan kömmähdyksen taustalla on se, että kirjanpidossa jäi huomioimatta myydyllä maa-alueella kasvaneen puuston kirjanpidollinen arvo, joka oli kyseiset 2 140 000 euroa.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aarto Okkosen (kesk.) mukaan virheestä on merkittävää vahinkoa alijäämän kasvun myötä. Hänen mukaansa kyseessä on kuitenkin silkka unohdusvirhe. Myyty alue on lahjoitusmaata, joka oli ennen taseessa nolla-arvolla. Vuonna 1996 niille määriteltiin tasearvo, mutta sitä ei muistanut kukaan, kun alueesta tehtiin kaupat viime vuonna, lehti kertoo.

Edellinen kirjausvirhe oli alkusyksystä, kun Kajaanin kaupungin taseesta löytyi eläkevakuutusmaksuihin liittyviä kirjausvirheitä yli 5 miljoonan euron edestä.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39

SDP:n linjaukset pysyivät puoluejohdon näpeissä
26.05.2012 17:34

Hyrian johtava rehtori: Surmatut priimusoppilaita, ampujasta ei tietoa
26.05.2012 17:23

Mopoilijateini puhalsi törkeät promillelukemat
26.05.2012 16:59

Valkeakoskella vakava puukotus
26.05.2012 16:37