Kotimaa

Halosen ja hallituksen EU-lautaskiista kärjistyy

24.11.2009 21:23
Halosen ja hallituksen EU-lautaskiista kärjistyy

MTV3 - Timo Haapala

Hallituksen ja presidentti Tarja Halosen välille syntynyt kiista osallistumisesta EU-huippukokouksiin on kärjistymässä. Halosen osallistuminen EU:n huippukokouksiin on vaakalaudalla, kun EU:n rakenteita muuttava Lissabonin sopimus astuu voimaan joulukuun alusta.

MTV:n uutisten tietojen mukaan hallituksen EU-ministerivaliokunta käsitteli asiaa tänään ylimääräisessä kokouksessaan. Perjantaina osallistumiskysymystä on määrä käsitellä presidentin, pääministerin ja ulkoministerin yhteisessä tapaamisesssa.

Tiettävästi hallituksen sisällä on vahvistumassa näkemys, jonka mukaan Halonen ei osallistuisi enää 10.-11. joulukuuta Brysselissä järjestettävään huippukokoukseen, vaikka hän on ilmaissut halunsa olla kokouksessa mukana. Jatkossa Suomen edustaja olisi yksiselitteisesti pääministeri, kun Lissabonin sopimus muuttaa Eurooppa-neuvoston roolia.

Kiistasta povataan värikästä, sillä hallitus haluaa leikata presidentin osallistumisoikeutta jo ennen ministeri Christoffer Taxelin (r.) presidentin valtaoikeuksia käsittelevän työryhmän johtopäätöksiä. MTV:lle eri hallituslähteet ennakoivat lautaskiistasta "värikästä".

- Kyllä sille lautaselle soppa syntyy, arvioidaan.

Samaan aikaan presidentti Halonen valmistatuu osallistumaan myös Kööpenhaminassa korkean tason YK:n ilmastotapaamiseen 17. - 18. joulukuuta. Ilmastokokouksessa Suomea edustavat Halosen lisäksi pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ja ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.).

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39

SDP:n linjaukset pysyivät puoluejohdon näpeissä
26.05.2012 17:34

Hyrian johtava rehtori: Surmatut priimusoppilaita, ampujasta ei tietoa
26.05.2012 17:23

Mopoilijateini puhalsi törkeät promillelukemat
26.05.2012 16:59

Valkeakoskella vakava puukotus
26.05.2012 16:37