Pekkarinen: Lama jatkuu vielä talvella 2010 
![]() |
MTV3 - Kati Savander
Lama jatkuu ainakin vuoden verran, sillä vienti ei ole vielä kääntynyt Suomen kannalta riittävään nousuun, sanoo elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen.
- Monilla teollisuudenaloilla sukelletaan vielä alaspäin.
Suomen tuotannon rakenne on sellainen, että suomalaisten tuotteiden kysynnän kasvu kestää pitkään. Me tuotamme sellaisia kulutushyödykkeitä, joiden kysyntä maailmalla ei ole vielä kasvanut, toteaa Huomenta Suomessa vieraillut Pekkarinen.
- Valitettavasti maailmalla havaittu kysynnän hienoinen kasvu ei näy vielä meillä. Siksi työttömyys kasvaa vielä lähikuukausien aikana.
Esimerkiksi telakoiden kysyntä on romahtanut 90 %, Pekkarinen kertoo. Samoin metsäteollisuuden tuotteet menevät huonosti kaupaksi.
Vaarana tässä tilanteessa on Pekkarisen mukaan mm se, että jos nuoret ovat pitkään työttömänä, niin he poistuvat kokonaan työmarkkinoilta. Samoin käy lähellä eläkeikää oleville työntekijöille.
Katso elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen haastattelu (Huomenta Suomi 24.11.2009)














Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.