Poliisin puhallutusiskut peruttu sikainfluenssan vuoksi
![]() |
Poliisiylijohto on perunut laajan marras-joulukuulle suunnitellun puhallutusiskun sikainfluenssan vuoksi, kertoo Savon Sanomat.
Poliisi pelkää, että puhallutustilanteessa sylkiroiskeet levittävät sikainfluenssaa.
- Puhallutusratsiassa ollaan syljen ja hengitysilman kanssa tekemisissä. Vaikka joka puhalluksen jälkeen pilli vaihdetaankin puhtaaseen, niin siitä huolimatta poliisin käsiin ja alkometrin pintaan saattaa jäädä jotakin taudin aiheuttajia, toteaa liikkuvan poliisin tiedottaja, ylikonstaapeli Jussi Pohjonen.
Viime viikolla alkaneen valvontatempauksen aiheiksi vaihdettiinkin ajonopeuksien ja turvavöiden käytön valvonnan. Teemanvalvonnan nimi ”Raittiina pikkujoululiikenteessä” säilyy ennallaan.
Poliisit saavat kuitenkin tehdä puhallutuksia oman harkintansa mukaan. Ainakin liikkuva poliisi on kertonut puhalluttavansa edelleen autoilijoita, jotka kiinnittävät poliisin huomion esimerkiksi ajotapansa perusteella.
(MTV3)














Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.