Kotimaa

Soini haluaa presidentiksi MTV3 Katsomo

Julkaistu 23.11.2009 08:15 (päivitetty 09:00)
Soini haluaa presidentiksi

MTV3 - Anu Punkari

Europarlamentaarikko Timo Soini aikoo todennäköisesti asettua ehdolle seuraavissa vuoden 2012 presidentinvaaleissa. Soini paljasti asian MTV:n Huomenta Suomen haastattelussa.

- Siihen on vielä aikaa, mutta vuoden 2006 kokemus ei ollut millään tavalla vastenmielinen, joten pidän ehdokkuuttani täysin mahdollisena, Soini sanoo.

Siihen, asettuuko Soini ehdolle todennäköisesti, mies vastaa suoraan.

- Todennäköisempänä pidän sitä, että olen mukana kuin että en ole. Se on kuitenkin Suomen arvokkain paikka, ja jos politiikassa on tosissaan, pitää olla valmis myös vastuuseen, Soini perustelee.

Europarlamentaarikko Soinin mielestä tuore Lissabonin sopimus vie unionia jo hieman liikaakin liittovaltion suuntaan. EU:n yhteinen toimivalta lisääntyy reippaasti; tästä kertovat jo yhteinen presidentti ja ulkoministeri.

Soinin mielestä ikävintä liittovaltioideassa on se, että EU:n yhteisen presidentin myötä Suomen presidentti menettää valtaansa.

- Viikon päästä komitea tekee esitykset siitä, että tasavallan presidentin valtaoikeuksia ajetaan alas. Ja se johtuu osin siitä, että yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka Euroopan tasolla etenee. Mihin Suomessa sitten tarvitaan kahta lautasta, Soini kysyy.

Soini ei haluaisi karsia presidentin valtaoikeuksia. Hänen mukaansa viikon päästä ollaan kuitenkin viisaampia.

(MTV3)

Lue myös: Niinistölle ei löydy haastajaa presidenttipeliin

Katso europarlamentaarikko Timo Soinin haastattelu (Huomenta Suomi 23.11.2009)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39

SDP:n linjaukset pysyivät puoluejohdon näpeissä
26.05.2012 17:34

Hyrian johtava rehtori: Surmatut priimusoppilaita, ampujasta ei tietoa
26.05.2012 17:23

Mopoilijateini puhalsi törkeät promillelukemat
26.05.2012 16:59

Valkeakoskella vakava puukotus
26.05.2012 16:37